Purjehdusseikkailu, joka muutti maailmaani

Matkailu on avartanut maailmaani enemmän kuin mikään muu asia. Se on muovannut minusta sen ihmisen, joka nyt olen. Matkailu on opettanut ja kouluttanut minua, se on vavisuttanut ja vahvistanut minua. Välillä olen haikeasti jättänyt kaiken taakseni, kun etsijän sieluni on halunnut lentää muuttolinnun lailla kokemaan uusia seikkailuja. Olen ajatellut, että elämä rakastaa rohkeita. Suunnaton seikkailunhalu on saanut minut hyppäämään maailman kyytiin ja luottamaan siihen, että elämä kantaa. Aina se on kantanut.

Matkailun ikimuistoisimmat ja sykähdyttävimmät kokemukset olen saanut erilaisista kohtaamisista ihmisten kanssa. Ne ovat muovanneet maailmastani avoimemman ja laajentaneet ymmärrystäni elämästä. Haluaisin nyt jakaa teille blogini lukijoille erään kohtaamisen Australiassa, joka muutti maailmaani. Se on kokemus, joka opetti minua luottamaan elämään ja siihen, että kaikki järjestyy. Tuo kohtaaminen rohkaisi minua kuuntelemaan intuitiotani, luottamaan sydämen ääneen ja seuraamaan vaistojani. Tuo kokemus opetti, että seikkailun aika on nyt ja tässä, ei myöhemmin eikä sitten joskus. Tuo kohtaaminen vahvisti ajatustani siitä, ettei mitään tarvitse suunnitella liikaa. Kun seikkailu kutsuu, silloin mennään. Spontaanit seikkailut avoimin mielin ovat kaikkein parhaita. Niihin täytyy vain lähteä.

Unelmaduuni muuttuu painajaiseksi

Palataan ajassa kymmenen vuotta taaksepäin, kun reissaan maailmalla rinkka selässä poikaystäväni kanssa. Eletään siis vuotta 2008. Olemme Australian rannikolla, tarkemmin ottaen Queenslandin edustalla olevalla kauniilla saarella. Magnetic Island on henkeäsalpaavan kaunis paikka ja mikä parasta, olen saanut sieltä unelmieni työpaikan ratsastusoppaana. Niin ainakin luulen, kunnes huomaan tekeväni 12-tuntista työpäivää 35 asteen helteessä ilman palkkaa ja nukkuvani työntekijälle varatussa kellaritilassa, jonka lattialla vilistää myrkyllisiä otuksia. Tilaa ei ole siivottu varmaan vuosiin, sillä lattia on täynnä sammakonpaskaa, koiranpaskaa, kuolleita sammakoita ja muuta ällöttävää. Ette edes halua tietää, mitä kaikkea keittiön lattialta ja kaapeista löytyy. Huonoja olojakin voisi hetken kestää, mutta pahinta on töykeä ja välinpitämätön kohtelu tilan omistajalta. Saan kuulla, että kaikki hänen aiemmat työntekijänsä ovat lähteneet sieltä järjestään pois. Vaikka työ ratsastusoppaana on antoisaa, en aio sietää saamaani kohtelua. On tehtävä päätös lähteä pois, mutta mitä seuraavaksi? Cairnsista saisi helposti töitä, joten pohdimme sinne palaamista. Olemme ihan hukassa ja mieli maassa.

Kohtalo puuttuu peliin

Työpäivän jälkeen lähdemme uimaan ja kävelylle Horseshoe Baylle, jotta ajatukset saavat tuulettua. Yhtäkkiä tuuli kuljettaa eteemme ruttuisen ja nuhjuisen paperilappusen. Roska päivässä -liikkeen ideologiaa noudattavina päätämme poimia roskan ja viedä sen kulkiessamme roskakoriin. Jos jokainen meistä poimii päivässä yhden roskan, sillä saadaan suuria aikaan. Huomaan, että paperilappuun on kirjoitettu jotakin. Luonnollinen uteliaisuuteni herää. Pitäähän minun nyt katsoa, mitä lapussa lukee, ennen kuin heitän sen roskakoriin. Taittelen paperin auki ja alan lukea: ”Crew wanted (2 people), sailing to Cardwell via 12 islands, no experience needed”.

Katson poikaystävääni samalla, kun innostuksen kylmät väreet kulkevat läpi kehoni. Näen hänen ilmeestään, että hän ajattelee samaa kuin minä. Tuuli on kuljettanut vastauksen ongelmiimme suoraan eteemme, joten nyt on vain hoidettava oma osuus. Lappu on päivätty niin, että sen allekirjoittanut Jim saattaa olla jo purjehtimassa kohti uusia seikkailuja. Avaan puhelimen soittaakseni Jimille, mutta kenttää ei ole. Ei muuta kuin juoksemaan äkkiä illan viimeiseen bussiin, joka vie saaren toiselle laidalle Nelly Baylle, jossa pitäisi olla kenttää. Kaikki muu unohtuu, kun tavoite loistaa kirkkaana mielessä. En voi olla miettimättä, miten taianomaisesti kurja tilanteemme on saanut silmänräpäyksessä aivan uudenlaisen käänteen. En vielä tiedä, mitä tulee tapahtumaan, mutta tunne sisälläni on luottavaisen positiivinen. Cardwell on pieni merenrantakylä Cairnsiin päin, joten sinne pääsy olisi kannaltamme mahtava onnenpotku. Sieltä voisimme alkaa taittaa matkaa kohti Cairnsia. Kun vihdoin saan Jimin kiinni, hän kertoo jo purjehtivansa kohti Cardwellia. Pettymys iskee tajuntaani kuin veitsi.

Uusi seikkailu alkaa

Myöhemmin illalla Jim soittaa minulle ja kertoo, että voisikin jatkaa purjehdusta Cairnsiin asti, mikäli meitä vielä kiinnostaa liittyä seuraan. Olen haljeta onnesta ja innostuksesta. Valtava seikkailunhalu ja kiitollisuus valtaavat mieleni. Tuntuu, kuin universumi vain järjestelisi asioita puolestamme. Olo tuntuu suorastaan epätodellisen onnekkaalta. Palaamme ankeaan asumukseemme, pakkaamme rinkat ja päätämme jättää paikan taaksemme heti aamukuudelta. Tuntuu niin hyvältä hyvästellä paikka ja jatkaa matkaa, sillä ei tämä ollutkaan minua varten. Vietämme vielä päivän Magnetic Islandilla, kunnes alamme taittaa matkaa ensin lautalla mantereelle ja sieltä edelleen bussilla Cardwelliin. Jim ehtii purjehtia sinne jo suunniteltua aiemmin, joten kahden päivän kuluttua kohtaamme hänet satamassa.

Kaikella on tarkoituksensa

Aallokko merellä yltyy, eikä Jim pääse satamaan. Istumme pitkän laiturin päässä ja katsomme, kun hän hyppää purjeveneensä perässä olevaan pieneen paattiin, käynnistää moottorin ja lähtee tulemaan meitä kohti. Moottorivene on niin pieni, että vain minä mahdun sinne rinkkojen kanssa poikaystäväni jäädessä rantaan. Siinä voisi helposti pelätä, että nyt tuo tuntematon mies vie minut purjeveneelleen eikä tuo enää ikinä takaisin. Kun kohtaan Jimin, tiedän kuitenkin välittömästi, että häneen voi luottaa. Elämää ja maailmaa nähneen miehen ystävällinen katse saa minut tuntemaan itseni etuoikeutetuksi, että olen tässä juuri nyt. Kaikella on tarkoituksensa. Jos en olisi päätynyt ikävään työpaikkaan ja saanut sieltä huonoa kokemusta, en olisi myöskään veneessä enkä olisi kohdannut Jimiä.

Myrskyrintamat ympäröivät veneemme

Hyppään rohkeasti Jimin paattiin ja hetken päästä hänen purjeveneeseensä. Aallot keikuttavat venettä niin valtaisasti, että vene näyttää melkein kaatuvan. Se ei minua haittaa, vaan lapsen innolla hyppään kannelle odottaen alkavaa seikkailua. Jim hakee poikaystäväni rannasta samalla, kun alkaa sataa. Kun kaikki ovat veneessä, alamme seilata kohti Hinchinbrook Islandin länsirantaa. Elämänsä merikapteenina maailman merillä seilannut Jim tietää, missä on suojaisin paikka ankkuroitua myrskyn keskellä. Seikkailumme hänen kanssaan saa dramaattisen kauniin aloituksen, kun myrskyrintamat ainakin kolmesta eri suunnasta lähestyvät purjevenettä. Olen purjehtinut aiemmin vain kerran Suomessa Oulun edustalla. Saamme Jimiltä ensimmäisen oppitunnin purjehduksen saloihin illan pimetessä.

Sata salamaa sekunnissa

Minua ei pelota yhtään, vaan tunnen oloni hyvin luottavaiseksi, turvalliseksi ja kiitolliseksi. Sisimpäni itkee onnesta kilpaa sateen kanssa, kun istumme kaikki kolme yhdessä taivasalla veneen takaosassa. Olemme ainakin kolmen tai neljän eri ukkosrintaman keskipisteessä. Aallokko on tyyntynyt, mutta pimeä yötaivas välkehtii valkoisenaan salamoista. En ole koskaan ennen kokenut tällaista luonnon omaa valoshow’ta, varsinkaan eturivin paikoilta. Ainakin sata salamaa lyö sekunnissa. Taivas välkkyy paljastaen mantereella olevien vuorten silhuetit. Ukkosen jyrinä kumisee korvissamme lakkaamatta. Taivas on tumma, mutta vuorten takaa näkyy vielä ripaus auringonlaskua. Muuten taivaan täyttävät tummat myrskypilvet. Tuntuu kuin olisin yhtä luonnon kanssa. Tunnen valtavaa onnellisuutta, vapautta ja arvostusta elämää kohtaan. Mietin, mitä hyvää olen tehnyt, että olen ansainnut näin kauniin kokemuksen. En meinaa malttaa mennä nukkumaan ollenkaan. Myrskyn laantuessa ja ukkosen loppuessa kömmin kuitenkin sänkyyn veneen keulaan. Veneen keinunta ja laineiden liplatus vaivuttavat minut uneen hetkessä ja muistuttavat veneessä vietetyistä öistä lapsuudessani.

Elämäntarinat tutuiksi

Aamulla on aika lähteä purjehtimaan kohti pohjoista. Nostamme purjeet mastoon. Jim laittaa minut kipparoimaan ja otan pestini nöyrästi vastaan. Minulla on niin paljon opittavaa. Purjehduksen lomassa Jim kertoo elämäntarinaansa, joka on mielettömän inspiroiva. Sitä kuunnellessa mietin, mikä rikkaus onkaan kohdata matkalla uusia ihmisiä ja tutustua heihin ennakkoluulottomasti. Jim on hauska ja herttainen, mutta myös jämäkkä opettaja. Kysyn häneltä, miksi hän haki paperilapulla seuraa purjehdusreissulleen ja otti vielä mukaansa kaksi täysin kokematonta ihmistä. Jim kertoo yksinäisyydestään, seikkailunhalustaan ja rakkaudestaan purjehdukseen. Hän kertoo skitsofreniaa sairastavasta vaimostaan, joka ei viihdy merellä.

Jim on kyllästynyt jutustelemaan delfiineille. Hän kaipaa aitoja kohtaamisia ihmisten kanssa. Tulemme juttuun älyttömän hyvin. Keskustelemme välillä syvällisiä, välillä murjomme vitsejä ja hassuttelemme yhdessä. Jim on aidosti kiinnostunut meistä ja meidän tarinoistamme sekä matkastamme. Hän on sydämeltään ja ajatuksiltaan niin vieraanvarainen, että meinaan pakahtua kiitollisuudesta. Jimistä näkee, että hän haluaa tarjota meille elämämme seikkailun ja tekee kaikkensa, jotta meillä olisi mukavaa. Kärsivällisesti hän opettaa myös merimiessolmun tekoa yhä uudelleen ja uudelleen.

Merellä voin hengittää vapautta

Kipparoinnin jälkeen menen veneen keulaan istumaan. Olen aina rakastanut olla veneessä ja varsinkin keulassa, jossa voin hengittää vapautta ja tuntea tuulen ihollani. Myöhään iltapäivällä purjehdimme kohti autioiden saarten ryhmittymää. Jim pyytää minua valitsemaan, minkä saaren edustalla haluan yöpyä. Tuntuu kuin olisin naispuolinen Peter Pan Mikä-Mikä-Maassa. Välillä pitää oikein nipistää itseään muistuttaakseen, että totta tämä on eikä unta. Aurinko paistaa, meri kimaltaa turkoosina eikä ole kiire minnekään. Alan ymmärtää sanontaa, jonka mukaan kaikki paitsi purjehdus on turhaa. Valitsemani saari on nimeltään Wheeler Island, jossa nousemme hetkeksi maihin jaloittelemaan ja nauttimaan auringonlaskusta. Jim hyppää uimaan vaatteet päällä, minä kahlaan rannassa ihaillen simpukoita ja koralleja. Otamme kaikki vähän omaa aikaa. Illan hämärtyessä palaamme veneelle, jonka kannella istumme vielä monta tuntia kuin nuotiopiirissä kertoen tarinoita elämämme varrelta. Australian kuumankosteassa yössä on taikaa, joka vahvistaa meidän jokaisen elämän liekkiä.

Uuden opettelua, myrskyjä ja kauniita maisemia

Viikon aikana Jim opettaa meille paitsi purjehdustaitoja, myös merisuunnistusta, GPS-navigaattorin ja kaikuluotaimen käyttöä sekä sään arviointia ja tulevien myrskyjen ennakointia. Välillä hän nauraa ihan kippurassa, kun sähläämme kannella. Ensimmäisen illan myrsky ei jää ainoaksi, vaan kerran myrsky repäisee veneemme kovaan vauhtiin kesken rauhallisen seilauksen. Sadetta repivä taivas muuttuu monsuunisateeksi, laineet kasvavat isoiksi aalloiksi ja alkaa salamoida. Jimistä kuoriutuu nopeasti ohjakset käteen ottava tiukka kenraali, joka komentaa meitä määrätietoisesti. Hänen ilmeestään näkee, että nyt on tosi kyseessä. Teen työtä käskettyä ja saamme yhdessä tilanteen hallintaan. On onni olla merikapteenin kyydissä, joka on seilannut maailman merillä ja ollut töissä useilla aluksilla.

Purjehdimme Jimin kanssa noin viikon, ennen kuin saavumme Cairnsin satamaan. Yövymme monessa paikassa, kuten Mourilyanin satamassa, jossa on sokeritehdas. Purjehdimme myös ohi Mission Beachin, jossa olen aiemmin tehnyt laskuvarjohypyn. On mukava katsella rantaa hieman eri perspektiivistä. Fitzroy Islandilla vietämme aikaa enemmän kuin pelkän yön. Käymme muun muassa patikoimassa Secret Gardenin ja Lighthouse Roadin poluilla ja tutustumme Nudey Beachiin, joka on yksi koko Australian kuvatuimmista rannoista. Emme kuitenkaan uskaltaudu houkuttelevan turkoosiin veteen uimaan, sillä meduusa- ja krokotiilivaroitukset hillitsevät hieman innostusta.

Hyvästien aika on haikea

Kun saavumme Cairnsin satamaan, mieleni valtaa reissaajalle niin tuttu haikeus. Pian yhteinen seikkailumme Jimin kanssa on ohi. Olen kadottanut ajantajuni ihan täysin nauttiessani yhdestä elämäni parhaimmista elämyksistä. Tuntuu aivan uskomattomalta, että roskan poimiminen maasta voi johtaa näin mielettömään kohtaamiseen, seikkailuun ja kokemukseen. Tuntuu mielettömältä, että ikävä kokemus voi muuttua yhdessä lyhyessä hetkessä siunaukseksi ja johtaa maailmaa avaavaan kohtaamiseen. Leikkisällä tyylillään Jim ehdottaa minulle poikaystäväni satamaan vietyään, että nyt olisi minun viimeinen mahdollisuuteni jäädä veneelle ja lähteä hänen kanssaan Karibialle purjehtimaan. Nauramme vielä kerran yhdessä. Hyvästelen Jimin, mutta lupaamme pitää yhteyttä.

Avaa ovi maailmalle

Palataanpa vielä nykyhetkeen. Enää minulla ei ole Jimille toimivia yhteystietoja enkä tiedä, onko hän enää edes hengissä. Minun muistoissani hän elää kuitenkin edelleen. Vaikka vietin Jimin kanssa vain viikon elämästäni, tuo kohtaaminen oli tärkeä ja merkityksellinen. Spontaani matkailuni jatkuu edelleen ja hyppään aina rohkeasti uusiin seikkailuihin lapsen innolla. Vaikka välillä tulee lunta tupaan, elämä kuitenkin kantaa ja vie uskomattomiin seikkailuihin. Kuuntelen edelleen intuitiotani ja suhtaudun maailmaan avoimin mielin. Purjehdusseikkailulle vieviä paperilappusia en ole enää hiekkarannoilta löytänyt, mutta olen oppinut näkemään ihmeitä joka puolella. Varsinkin kohtaamiset uusien ihmisten kanssa syntyvät välillä niin uskomattomien yhteensattumien kautta, että niillä tuntuu olevan jokin suurempi merkitys. Jimin kanssa koettu purjehdusseikkailu opetti myös sen, että ikimuistoisia elämyksiä kokeakseen ei tarvitse olla rikas. Täytyy vain olla rohkea, ennakkoluuloton, utelias, avoin ja innostuvainen. Avata ovi maailmalle ja hypätä elämän kyytiin.

~Sonja

PS. Piditkö tarinastani? Jos vastauksesi on kyllä, linkkaathan tarinan muillekin sosiaalisen median kanavissasi. 🙂 Tulin tällä kirjoituksella toiseksi Momondon Bloggers’ Open World Awards -kilpailussa keväällä 2018.