Aurinko alkaa hiljalleen laskea, kun saavun reissutoverini kanssa lähes autiolle leirintäalueelle Joshua Treen kansallispuistoon. On menty vasta juuri ja juuri syyskuun puolivälin yli, jolloin ei ole suosituin aika vierailla eteläisen Kalifornian paahtavassa erämaassa. Päivät ovat tukalan kuumia, mutta yöt täynnä erämaan taikaa. Villin lännen vapaus valtaa mieleni ja sieluni. Olen todella onnellinen. Elän täysillä hetkessä. Olen päässyt kiinni juuri siihen, mistä elämässä on pohjimmiltaan kyse. En kaipaa yhtään mitään, en kaipaa minnekään muualle. Kaikki on hyvin juuri nyt, tässä hetkessä. Keskellä alkeellista erämaata auringon viimeiset säteet osuvat hiuksiini. Sieluni laulaa onnesta. Miten olenkaan aina onnellisimmillani, kunhan ympärilläni on vapautta ja seikkailua. Se on luksusta parhaimmillaan.
Minne tie vie?
Vielä aamulla heräsin Los Angelesista miettien, mihin suuntaisimme roadtripille reissukaverini Youngin kanssa. Hän oli juuttunut Meksikon rajalle jo varhain aamulla ja oli vähän myöhässä suunnitellusta lähtöajasta. Se ei oikeastaan haitannut. Syödessäni aamupalaa avasin Google Mapsin ja aloin hahmotella reissusuunnitelmaa kartalle. Luottoystäväni Young oli antanut minulle vapaat kädet, kunhan näkisimme matkalla paljon kaunista luontoa. Tunnin päästä minulla oli alustava reittiehdotus päässäni: Joshua Treen kansallispuisto, sieltä Arizonan ja Utahin eri kohteisiin. Muutamia vaihtoehtoisia reittejäkin oli. Puolilta päivin ystäväni kurvasi hakemaan minut paikasta, jossa majailin. Halasimme, hyppäsimme autoon ja Young kysyi, minne päin lähtisimme ajamaan. Pian olimme jo matkalla. Simple as that.
Ilmastointi autossa ei pelaa, kuten ei viimekään vuonna reissatessani Youngin kanssa. Matkan varrelta ostamme suihkupullon ilmastoinnin korvikkeeksi ja hieman tarvikkeita matkalle. Käymme tankkaamassa auton. Illaksi ostamme nuotiolle grillattavaa. Automatkalla vaihdamme tärkeimmät kuulumiset kuluneen vuoden ajalta. Olemme toki pitäneet yhteyttä, mutta näkeminen livenä on aina aivan eri juttu. Puhumme muun muassa ystävyyssuhteista ja niiden hankalasta luonteesta, kun elämäntyyliin kuuluu niin paljon matkailua ja paikan vaihtoa. Siitä, miten meillä kummallakaan ei ole vakiokaveripiiriä koko ajan ympärillä, vaan kaveripiirejä siellä ja täällä. Välillä jää niin paljon paitsi siitä, mitä ystävien elämässä tapahtuu. Kun on paljon poissa, osa ystävistä muuttuu etäisiksi. On ikävä ystäviä, mutta ei ole aikaa pitää yhteyttä kaikkien kanssa, sillä ystäviä on kertynyt vuosien varrella niin paljon. Ystävien näkeminen livenä on aivan luksusta.
Yksi suurimmista kansallispuistoista
Vähän ennen Joshua Treen kansallispuistoon ajamista hankimme hieman polttopuita. Haluamme pystyttää illalla leirinuotion ja grillata kunnon illallisen. Kansallispuisto on nimetty parsakasveihin kuuluvan joosuanjukan eli joosuanpuun mukaan. Mormonien mielestä kyseinen puu muistuttaa Raamatun Joosuaa kädet ojossa johdattamassa heitä kohti luvattua maata. Pinta-alaltaan puisto on yksi Yhdysvaltain suurimmista kansallispuistoista, vaikka ei olekaan tunnetuimpien listalla. Kansallispuiston esitteen mukaan siellä on havaittu noin 240 eri lintulajia ja 700 putkilokasvilajia. On mukava tutkia ympäristöä, vaikka oman leiripaikkamme alueella ei joosuanpuita juuri olekaan. Nautin kovasti puiston tunnelmasta varsinkin illalla, jolloin syyskuun lämpötila on täydellisen lämmin.
Elämä tuntuu elokuvalta
Mietin, että elämäni on kuin elokuvaa. Olen järjestänyt elämäni niin, että yhtäkkiä istun erämaassa tähtitaivaan alla ja kuuntelen sirkkojen öistä siritystä. Välillä silmäni jäävät hypnoottisesti kiinni leirinuotioon, jonka olemme sytyttäneet. Nuotion lieskat ja loimut luovat maagista tunnelmaa. Grillaamme nuotiolla ison kasan erilaisia kasviksia, joilla herkuttelemme. Huomaamme, että grillattavaa on tarttunut kaupasta mukaan aivan liian paljon. Toisaalta on hyvä syödä hyvin, sillä edessä on vielä monia syrjäisiä paikkoja, joista ei kauppoja löydy.
Syvästi elossa
Villin lännen tunnelma on saanut minusta otteen ja tuntuu kuin olisin länkkärielokuvan öisellä leirinuotiolla cowboy-tunnelmissa. Vain hevoset puuttuvat. Ylläni tuikkii tähtitaivas, sirkat sirittävät, nuotio loimuaa, kuu kumottaa ja autiomaan öinen maisema kaktuksineen piirtyy verkkokalvoilleni aavikon lämpimän yön helliessä ihoani. Ympärillä on vain rauhaa ja hiljaisuutta. Vapautta. Tunnen elämästäni syvää kiitollisuutta. Tunnen olevani syvästi elossa ja tajuan taas kerran, miksi rakastan matkustamista niin paljon. Valvomme myöhään yöhön, ennen kuin käymme nukkumaan maasturiin. Viimeinen ajatukseni ennen nukahtamista on, että onneksi osaan elää rohkeasti.
~Sonja
PS. Haluatko tietää, mitä seuraavaksi tapahtui? Blogini FB-sivulle linkkaan aina uudet postaukset, joten liity seuraajaksi! 🙂
Ihanan onnea ja elämäniloa pursuava teksti! Olen itse vieraillut kerran Joshua Treessa ja siitä saakka haaveillut siellä yöpymisestä teltassa, joten kun huomasin, että olet siellä niin mielenkiinto heräsi suuresti. Varmasti huikea kokemus ja haluaisin itsekin sen kokea joskus!
Ps. oliko siellä paljon ylimääräisiä ötököitä iltaisin?
Kiitos Sanna ihanasta kommentistasi! 🙂 Suosittelen kyllä yöpymään puistossa, sillä yö siellä oli suorastaan taianomainen. Ötököitä ei mielestäni mitenkään överisti ollut, mutta jonkin verran. En huomannut niitä juuri lainkaan paitsi vilkaistessani lyhtyä, joka meillä oli mukana. Siinähän ne ötökät pitivät yöllisiä kokouksiaan. Paljon enemmän ötököitä on kuitenkin Suomen suviyössä. Muutenkaan Joshua Treen kansallispuistossa emme törmänneet mihinkään ikäviin ölliäisiin. Muutama hyttysenpisto oli aamulla iholla. Sinne vain telttailemaan, kun taas matkustelet Jenkeissä! 🙂
Aivan mahtava postaus! Blogisi on minulle uusi tuttavuus, jota jään nyt mielenkiinnolla seuraamaan. Viime vuonna kierrettiin monia kansallispuistoja USA:ssa, mutta Joshua Tree ei ole vielä tuttu. Ehkä ensi kerralla ?
Kiitos, onpa mukava kuulla – lämpimästi tervetuloa seuraamaan blogiani! 🙂 USA:ssa on kyllä paljon mahtavia kansallispuistoja, joista monet ovat vielä näkemättä ja joihinkin huvittaa mennä uudestaankin. Esimerkiksi Zionin kansallispuistossa olen käynyt jo kolmesti. Siitäkin on tulossa postauksia blogiini. 🙂
Joshua Tree on tuttu paikka ja olen nähnyt ne stemut, jotka ovat kovasti kiipeilijöiden suosiossa. Exälläni oli syrjähyppy kiipeilijän kanssa ja hän oli silloin aivan täpinöissään kiipeilystä. Tuolloin vielä en ollut oppinut, ettei kannata lähteä parisuhteeseen. Joka tapauksessa, kuljin Joshua Treetä pitkin poikin ja tykkäsin melkoisesti, vaikkakaan sillä ei ollut sellaista uutuusarvoa minulle kun aavikolla asuin kuitenkin. Yhdysvalloissa on enemmän aavikkotyyppejä kuin metsätyyppejä ja Joshua treessä korkeammalla vallitsevana oli Sonoran aavikko, missä just kasvaa niitä Joosua-jukkia, kun taas sitten matalampi Colorado-aavikko oli sitä, missä minä itse asuin. Voin hyvin kuvitella, että aavikko on superkokemus, etenkin kun jos ei muualla ole käynyt aavikolla, mutta minulla oli vielä esimerkiksi episodi, jossa kävin aavikkokilpikonnien suojelualueella, Mono Lakella ja sitten eri paikoissa ympäri Palm Springsiä ja tietysti Saltonilla.
Sinulla kyllä riittää upeita ja välillä myös niitä vähemmän upeita kokemuksia, kiitos kun aina jaat niitä muillekin. 🙂 Itse en ole kovin paljon aavikoilla viettänyt aikaa, eniten varmaan Jenkeissä ja kymmenisen vuotta sitten Mongoliassa. Saharassa olen myös käynyt ja yöpynytkin, mikä olisi jo ihan oma tarinansa.
Ihana postaus! Samoja ystävyyspohdintoja olen käynyt joskus itsekin, kavereiden kanssa ja ihan omassa päässäni. Kun asuu elämänsä aikana eri paikoissa ja on kussakin paikassa erilaisessa elämäntilanteessa, niin tulee tutustuttua hyvin erilaisiin ihmisiin. Tämä konkretisoitui jokin aika sitten, kun suunnittelin omia tasavuotissynttäreitäni. Ajattelin ensin kutsuvani parhaimpia kavereitani elämäni eri ajanjaksoilta, mutta totesin, että vaikka kaikki heistä ovatkin aivan ihania ihmisiä, ei heillä taitaisi olla oikeastaan mitään yhteistä keskenään. Osaan tutustuin lapsena tuppukylässä, osaan opiskeluvuosina Suomessa ja osaan ulkomailla joko ollessani raskaana tai työn kautta. En jotenkin osannut kuvitella heitä yhdessä, joten vaihdoin juhlasuunnitelmia :).
Ja Joshua Tree: siellä olisi kiva käydä 🙂
Kuulostaa just sellaiselta, että mulle kävisi varmaan ihan samalla tavalla! 😀 On niin valtava määrä ystäviä ja tuttuja aivan eri yhteyksistä. Voisi olla aika koomistakin kuvitella heidät kaikki kokoontumassa samaan paikkaan samaan aikaan. Voisi nousta varmaan myös aika mielenkiintoisia asioita esiin itsestä, joita eri yhteyksistä olevat ystävät kertoisivat ja toiset sitten ihmettelisivät. Voisihan se olla myös aika hauska tilanne, mutta ehkä kuitenkin jättäisin väliin ja keksisin jotain muuta. Ainahan voi pitää myös useammat synttärit eri porukoille. Niin ja suosittelen kyllä tuota Joshua Treetä, jos siellä päin joskus liikut. 🙂
Parhaat seikkailut syntyvät monesti juuri noin, eli ex tempore. Kuulostaa hauskalta! Joshua Tree Park on kyllä kiva paikka ja käymisen arvoinen. Me olemme olleet useampaan otteeseen päiväseltään, mutta joskus olisi kiva mennä sinne vaikka camping meiningillä. Jos innostut joskus lukemaan niin tässä meidän tunnelmia paikan päältä. http://www.paulagaston.com/viinilaaksonviemaa/joshua-tree-national-park-mojave-preserve?rq=joshua%20tree%20
Kiitos linkistä, pitääpä lukaista sieltä myös teidän kokemuksia! <3
Ihana postaus, tästä todella huokui vapaus, onnellisuus ja tasapaino 🙂 Ja jälleen yksi uusi reissukokemus toivelistalleni..
Oi kiitos ihanasta kommentistasi! <3 Juuri sellaista tuo seikkailu Joshua Treessä olikin.