Katson kaukaisuuteen ja tuijotan lumoutuneena auringonsiltaa, jota vasten ilmassa leijailee pakkasen kimallusta. Kuin pieniä pakkashileitä, jotka väreillen hohtavat auringonvalossa. Jalkojeni alla narskuu pakkaslumi. Se on puhdasta, hohtavaa ja valkoista. Tunnen olevani kuin Narnian arktisessa taikamaailmassa. Sininen taivas näyttää kauniilta hohtavaa hankea vasten. Ympärilläni on vain syvää rauhaa ja huokauksetonta hiljaisuutta. Maailma tuntuu pysähtyneen. Olenko yksin tässä voimauttavassa valomaailmassa?
En ole pitänyt talvesta vuosikausiin. Kylmyys, pimeys, loska, räntä, jää, liukkaus ja kaamos eivät ole houkutelleet. Olen halunnut vain lintujen lailla lämpimään talvehtimaan, jotta voisin välttyä talvirenkaiden vaihdolta, toppahousujen ja kintaiden käytöltä, tuulilasin krapaamiselta, pimeyteen heräämiseltä, auton säätämiseltä lämmittäjään, liukastelulta peilijäisillä teillä ja varpaiden sekä sormien palelulta ulkona. Talvista satumaailmaa ulkona ihaillessani muistan kuitenkin talven hyvät puolet. Pohdin mielessäni, miksi olen unohtanut arktisen luonnon kauneuden. Suomessa syntyneelle tammikuun lapselle talven kauneus ei kai ole edustanut eksotiikkaa. Nyt se edustaa.
Suomen talvi on kaunis
Aurinko paistaa siniseltä taivaalta valaisten lumisen tienoon. Mieleni tuntuu kirkkaalta ja valoisalta kuin ympärilläni oleva voimamaisema, joka on kuin suoraan postikortista. Luonto on piirtänyt taideteoksiaan ikkunoihin. Kuurankukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Lumiset puut ja pensaat ovat kaunis ilmestys levätessään talvehtien vahvan lumipeitteen alla. Kuin syvästi nukkuen, kevään tuloa odottaen. Hangessa näkyy eläinten jälkiä. Joen virta on jäätynyt, luonto on lumen peitossa eikä ilmassa voi aistia tuulen henkäystäkään.
Lumi on juuri nyt täydellistä. Sellaista keveästi pöllyävää, pehmeää puuterilunta, johon olisi ihana hypätä alasti saunasta päin pyörimään. Illan pimetessä teenkin niin, sillä lumihangessa pyöriminen on hauskaa, virkistää oloa ja saa veren kiertämään. Päivällä kova, -25 asteen pakkanen pitää minut liikkeessä. Pitkäksi aikaa en voi pysähtyä vangitsemaan talven kauneutta ainakaan valokuviksi, vaikka olen pukeutunut kuin eskimo. Pienetkin pysähdykset saavat sormet jäätymään. Hiukseni ovat kuuran peitossa. Posket punottavat. Jos nyt pitäisi puhua jollekin, kohmeinen suuni ei varmaan liikkuisi. Kaikesta tästä huolimatta minulla ei ole kylmä. Sydäntäni lämmittää.
Talvi matkailijan silmin
Monesti täytyy matkustaa kauas, että näkee lähelle. Jos en olisi viettänyt niin monta talvea maanpaossa ikuista kesää jahdaten, en olisi varmaan havahtunut talven kauneuteen. Nyt näen talvisen taikamaailman matkailijan silmin. Sellaisen ihmisen silmin, joka asuu jossain muualla, mutta viettää pienen hetken elämästään Suomessa. Jään katselemaan talven pieniä yksityiskohtia. Pysähdyn ja mietin. Talvimaisema on oikeastaan epätodellisen kaunis. Ymmärrän nyt, miksi kiinalaiset ja monet muut saapuvat sankoin joukoin Suomeen kokemaan eksotiikkaa. Ymmärrän täysin Suomen potentiaalin matkailumaana. Potentiaalin, josta on käytetty vain pieni murto-osa.
Avaimia uusiin oviin
Muistan yhtäkkiä, miten Cook-saarten, Fidžin ja Uuden-Kaledonian paratiisilaguunit alkoivat joskus siellä matkaillessani tuntua viikkojen ja kuukausien jälkeen tavalliselta arjelta. Kun eli turkoosien laguunien rannoilla päivästä toiseen, ne muuttuivat pikkuhiljaa arjeksi. Niiden eksoottista kauneutta ei enää nähnyt samalla tavalla kuin silloin alussa, kun kaikki oli vielä uutta ja erikoista. Talven ja lumen kanssa käy helposti samoin, kun asuu Suomessa pitkään. Minulle on tehnyt hyvää viettää aikaa muissa maisemissa. Maisemanvaihdokset ovat kuin avaimia, joilla voi avata uusia ovia. Ja arvatkaapa mitä? Tänä talvena minä olen saanut avata täysin uuden oven Suomeen. Oven, jonka takaa löytyy kaunis, luminen Narnian taikamaailma. Sama Suomi siellä on kuin ennenkin, mutta silmäni näkevät sen eri tavalla.
Selittämätöntä taikaa
Talven kauneus on saanut minut kiinnostumaan arktisista kohteista. Esimerkiksi Alaska, Etelämanner, Huippuvuoret, Pohjois-Norja ja Grönlanti voisivat olla aivan mielettömiä matkakohteita. Jotain selittämätöntä, villiä taikaa talvessa ja pakkasessa vain on. Jotain kiehtovaa, kaunista, karua ja lohdutonta. Selviytymistä, tunnelmaa ja mystistä viisautta. Talven taikaa pohtiessani seuraan, miten päivä kääntyy eri värisävyjen saattelemana hiljaa illaksi, valoisuus muuttuu siniseksi hetkeksi ja verhoutuu lopulta yön tummaan pimeyteen.
~Sonja