Matkamessut on nyt koettu, ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuntuu ihan hullulta, että matkailua rakastavana ihmisenä kävin Matkamessuilla vasta nyt. Toisaalta se ei ole ihme, sillä olen usein ollut kaukana reissussa messujen aikaan. Tällä kertaa päätin jo hyvissä ajoin, että haluan mukaan Matkamessuille inspiroitumaan. Hain sinne bloggaajapassia ja sain tiedon sen saamisesta joulukuussa. Matkamessujen parasta antia olivat ehdottomasti tapaamiset samanhenkisten ihmisten kanssa. Suuntasin messuille yksin, mutta viikonloppu täyttyi toinen toistaan mielenkiintoisemmista kohtaamisista erilaisten ihmisten kanssa. Tapasin muita matkabloggaajia, joiden kanssa oli mukava vaihtaa ajatuksia matkailusta. Sai puhua kaukokaipuusta, seikkailuista ja matkahaaveista sellaisille ihmisille, jotka todella ymmärtävät seikkailijan sielunelämää. Ei tarvinnut yhtään himmailla …