Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa matkabloggaamisen haasteista ja varjopuolista, joita varmaan jokainen matkabloggaaja välillä kokee. Elämään kuuluvat valon lisäksi varjot. Matkabloggaaminen on itselleni suuri intohimo, jota teen rakkaudesta lajiin. Olen aina rakastanut sekä matkailua että kirjoittamista. Haluan kirjoittaa tekemistäni seikkailuista sekä jakaa vinkkejä ja inspiraatiota muille ihmisille. Haluan myös tarjota matkaelämyksiä niille ihmisille, jotka eivät itse syystä tai toisesta matkustele. Kirjoitusteni ja videoideni kautta voin ottaa heidät mukaani maailmalle. Tässä kirjoituksessani tartun nyt hieman kärjistäen matkabloggaamisen haasteisiin ja vaikeuksiin, joihin olen törmännyt. Haluan vain purkaa viime päivien ahdistustani, herättää ajatuksia aiheesta tai vaikka sitten tarjota hyvät naurut, jos ei muuta. …
Avainsana: matkabloggaaminen
Onko matkabloggaaminen turhaa?
Yleensä minulla on hyviä päiviä, mutta joskus niitä huonompia. Pari edellistä päivääni menivät jälkimmäiseen kategoriaan, kun vaivuin yhtäkkiä johonkin outoon, alavireiseen tilaan. Johan tässä on liideltykin muutama kuukausi ilon ja onnen energioissa. Jokin flunssa on nyt yrittänyt tulla päälle, muttei se täysin iske. Mieleeni iski kuitenkin matalapaine ja uupumus, joten linnoittauduin kotiin. En halunnut tartuttaa alavirettäni ainakaan muihin ihmisiin. Periaatteessa kaikki oli ihan hyvin, mutta mieleni vain valtasi alavire. Mikään ei huvittanut. Aina ei pidä yrittää väkisin, joten mietin, että kieriskellään nyt sitten kunnolla hetkinen tässä alavireessä ja matalapaineessa. Joka paikasta on jo kirjoitettu Minusta alkoi myös tuntua, että koko …