Hollywood, Shining Journey -matkablogi

Hollywoodissa tv-kuvausten studioyleisönä

Hollywoodissa tv-kuvausten studioyleisönä oleminen on kokemus, jota ei kannata jättää väliin Los Angelesissa. Hollywoodissa on lukuisia studioita, joissa kuvataan jatkuvasti uusia televisiosarjoja, keskusteluohjelmia, elokuvia ja muita tuotantoja. Päädyin itse Dr. Philin uuden tuotantokauden televisiokuvauksiin katsellessani, mitä Hollywoodissa on parhaillaan meneillään. Netti on pullollaan sivustoja, joiden kautta voi varata liput haluamansa show’n kuvauksiin. Yleisöä tarvitaan paljon etenkin talk show -tyyppisiin kuvauksiin, joissa yleisö näkyy koko ajan taustalla. Katselin muun muassa täältä, mitä Hollywoodissa olisi tarjolla lähipäivinä. America’s Got Talent kuulosti kiinnostavalta, mutta se oli jo täyteen buukattu. Dr. Philin kuvaukset sattuivat sopimaan täydellisesti omiin aikatauluihini, joten varasin sinne itselleni yhden paikan, …

Continue Reading
Vuonna 2017 kuuntelin rohkeasti intuitiotani

Seikkailuvuosi 2017 – Intuitiota seuraten

Olen todella onnellinen kaikesta siitä, mitä vuosi 2017 toi elämääni. Minulle tapahtui niin paljon asioita, etten aina itsekään meinaa pysyä kärryillä, missä mennään. Olen luonteeltani uusista asioista helposti innostuva seikkailijasielu, jolla on usein liian monta rautaa tulessa. Olen yrittänyt oppia vähentämään rautojen määrää, mutta tämä koulu on vielä pahasti kesken. Teen useaa erilaista työtä, harrastan laidasta laitaan ja säntäilen välillä sinne tänne. Tai sitten annan kaiken vain olla ja odottaa sekä lähden kohti uutta seikkailua. Olen oppinut hyväksymään sen, että tällainen minä olen. Tänä vuonna olen kuitenkin kokenut ja oppinut myös paljon muuta. Vuosi 2017 alkoi perinteisellä Suomen visiitillä perheen …

Continue Reading