Hostellielämä oli yksi asia, joka kiinnosti minua lähtiessäni syysmatkalle Yhdysvaltoihin. En ole viettänyt aiemmilla reissuillani kovinkaan paljon aikaa hostelleissa, mutta tällä kertaa yksin reissatessa oli aika buukata pitkästä aikaa hostelli ja vieläpä dorm-tyyppinen huone, jossa samassa huoneessa yöpyy useita reissaajia. Ensimmäistä kertaa elämässäni yövyin dormissa. Se oli mukava kokemus, mutta pidemmän päälle reissatessa se voisi olla väsyttävää. Montarasta löytämäni majakkahostelli oli kuitenkin varsinainen helmi. Myös sijainti oli loistava, sillä hostelli sijaitsee vain noin 22 mailia San Franciscosta etelään idyllisen rauhallisella paikalla aivan merenrannassa.
Seitsemän tähden näköalat
Eräänä tunnelmallisena iltana Montarassa istuin hostellin olohuoneessa kirjoittaen ylös muistiinpanoja blogiani varten. Näin kirjoitin silloin: Olen yöpynyt jo monta yötä hostellissa, jossa on vähintään seitsemän tähden arvoiset näköalat. Hostelli sijaitsee niin kauniilla paikalla, että pitää melkein haukkoa henkeään. Kun löysin paikan netistä, päätin heti buukata sieltä itselleni majoituksen hieman pidemmäksi aikaa. Syrjäinen sijainti luonnon keskellä, 1800-luvulta peräisin oleva majakka ja rannikkovartioston entiset asuintilat hostellikäytössä sekä edessä aukeava valtameri tyrskyineen saivat minut buukkaamaan tämän ihanan hostellin. Point Montara Lighthouse Hostel on osoittautunut aivan napakympiksi. Niin kauniita sanoja ei löydy, joilla pystyisin näitä maisemia ja tunnelmia kuvailemaan.
Yksin matkaa taittavalle parhaimmat vaihtoehdot majoittua ovat mielestäni ehdottomasti hostellit tai sohvasurffaus, josta myös tulen kirjoittamaan vielä monia mielettömiä tarinoita. Hotellit taas ovat hyviä vaihtoehtoja silloin, kun matkustaa pariskuntana tai ystävien kanssa ja haluaa omaa rauhaa sekä luksusta. Tämän reissuni tarkoitus on kuitenkin jotain aivan muuta.
Erilaisia tarinoita ympäri maailmaa
Montaran ihanassa majakkahostellissa on yhteiset oleskelutilat, joihin voi kokoontua milloin vain, kun kaipaa seuraa. Varsinkin iltojen pimetessä hostellin suuri oleskelutila täyttyy iloisesta puheensorinasta, laulusta, naurusta, seikkailijasielujen värikkäistä tarinoista ja joskus myös musisoinnista. Olohuoneessa on ihmisiä eri ikäluokista, maista ja kansallisuuksista. Jokaisella on oma historiansa ja tarinansa. Olen tutustunut jo moneen asukkaaseen Kaliforniasta, Texasista, New Yorkista, Oregonista, Kanadasta, Sveitsistä, Ugandasta, Kiinasta, Itävallasta ja ties monestako muusta paikasta. Toiset tulevat ja menevät, viipyvät vain yhden yön. Jäävät ikuisiksi mysteereiksi.
Joidenkin kanssa kelataan elämän syviä merkityksiä, toisten kanssa jaetaan reissustooreja tai ihaillaan vain maisemia yhdessä. Aika näyttää tulevaisuudessa, muodostuuko joidenkin kanssa pidempiä ystävyyssuhteita. Oli miten oli tai kävi miten kävi, tärkeintä on nauttia hetkestä. Elämän palapeli muodostuu pienistä hetkistä ja on ihanaa, jos voi jakaa kauniita yhteisiä hetkiä toisten elämän matkalaisten kanssa.
Keittiön ikkunasta voi katsella valaita
Hostellin oleskelutilan yhteydessä on kaksi isoa keittiötä, joissa kokkaillaan joka päivä kansainvälisiä aterioita, maittavia aamiaisia ja reissueväitä. Toisen keittiön valtavasta ikkunasta aukeavat valtamerinäkymät. Eräänä päivänä istuin keittiön pöydän ääressä ja katselin ikkunasta valaita, jotka uivat lähistöllä ja suihkuttelivat vesisuihkujaan korkeuksiin. Harvassa majapaikassa on niin poikkeuksellisen kauniita näkymiä kuin Montaran vanhassa majakkahostellissa. Itse hostelli ei ole mikään luksus, mutta kaikki tarvittava löytyy. Kodikas tunnelma ja huippunäkymät korvaavat kaikki mahdolliset puutteet mukavuuksissa. Meren pauhu on myös kaunista kuultavaa öisin.
Ei pelkkää ruusuilla tanssimista
Dormielämässä on tietenkin omat huonot puolensa, kerrottakoon niistäkin pari. Kun menin ensimmäisenä yönä nukkumaan, huomasin puhelimeni akun olevan tyhjä. Aloin tietenkin etsiä laturipaikkaa, mutta niitäpä ei huoneessa niin vain ollutkaan. Kello oli vasta kymmenen illalla, mutta moni nukkui jo, joten haparoin pimessä huoneessa etsien pistorasiaa. Eräs nainen tarjosi oman sänkynsä vieressä olevaa pistorasiaa, mutta adapterilla varustettu laturini ei mahtunut siihen. Huoneen toisella laidalla alasängyssä joku katseli Netflixistä sarjoja kuulokkeet korvilla. Hänen sänkynsä vieressä oli kaksi laturipaikkaa, mutta nainen oli varannut molemmat. Kun kysyin, voisinko saada toisen käyttööni, hän ei suostunut. Pääsimme kuitenkin kompromissiin. Hän lupasi laittaa puhelimeni lataukseen, kun menisi nukkumaan. Kömmin omaan sänkyyni. Jokaisesta muusta sängystä loisti joko älypuhelimen tai jonkin muun vempaimen valo. Onneksi nukahdin pian.
Olisinpa pakannut vasaran tai edes korvatulpat
Eräänä aamuna heräsin siihen, kun maailman ärsyttävin pimpelipom-kukkuu -herätys alkoi kuulua huoneen toiselta laidalta herättäen kaikki huoneessa olijat… paitsi puhelimen omistajan. Vilkaisin kelloa, joka oli aamulla kuusi. Pian ranskalaiset jooganaiset alkoivat kuiskia toisilleen jotain, joten luulin herätyksen olevan heidän. He kuiskivat aikansa ranskaa. Luulin, että yrittivät saada herätystä pois. Pian he jatkoivat unia. Pimpelipom-kukkuu vain jatkui. Toivoin mielessäni, että minulla olisi vasara tai moukari.
Kun maailman rasittavin herätysääni oli jatkunut noin 20 minuuttia, minunkin kärsivällisyyteni loppui, nousin ylös ja kysyin, kenen puhelin oikein on. Voisiko sen mitenkään heittää vaikka valtamereen? Se ei ollut kenenkään. Eräs amerikkalainen sanoi, että puhelin on naisen, jota ei näkynyt huoneessa ollenkaan. Kaikki hänen tavaransa olivat kuitenkin huoneen nurkassa läppäristä ja lompakosta lähtien, vaikka huoneessa oli kaikille oma lukollinen kaappi. Aloimme etsiä puhelinta amerikkalaisen kanssa, jotta voisimme sulkea herätyksen. Pengastimme yhdessä naisen laukkuja ja kun viimein löysimme luurin, herätysääni loppui. Kukaan ei jatkanut enää unia. Itse söin aamupalan ja lähdin ulos lenkille. Löysin todella hienon paikan, josta kirjoittelen oman postauksen joskus myöhemmin. Myöhemmin päivällä näin puhelimen omistajan, joka pahoitteli kovasti. Kaiken kukkuraksi selvisi, että hän oli kyllä ollut aamulla huoneessa, mutta ilmeisen hyvin piiloutuneena peiton alle ja nukkuen kuin talviunta.
Matkoilla ystävyydet syntyvät spontaanisti
Hostellissa ihmisiin on helppo tutustua. Yhden uuden ystäväni tapasin ulkona majakan luona ja pian jo hyppelimme merenrannassa kiviä pitkin tutkimassa vuorovesialtaiden elämää. Hän oli muuttanut Brasiliasta Kaliforniaan jo vuosia sitten ja oli työmatkalla hostellin lähistöllä. Aika hurahti niin nopeasti meren ihmeellistä elämää tutkaillessa, että unohdimme syödä. Onneksi hänellä oli auto, joten hurautimme illalla Half Moon Baylle hakemaan isosta luomumarketista take away -illallista, jonka söimme auringon jo laskettua tuulisella hiekkarannalla. Tuntui kuin olisimme tunteneet toisemme jo vuosia. Nauroimme ja hulluttelimme kuin läheisetkin ystävät.
Matkoilla ystävyydet syntyvät nopeammin ja spontaanimmin kuin kotimaassa, kun yhdistävänä tekijänä on jo itse matka. Monet ovat matkalla yksin, joten on helppo heittäytyä muiden seuraan eikä tule sellaista oloa, että tuppautuisi kenenkään seuraan väkisin. Hostellin yhteisissä tiloissa on lämmin ja kotoisa tunnelma, kun kaikki kokoontuvat olohuoneeseen viettämään yhteistä aikaa.
Matkani Montarasta on jo jatkunut eteenpäin enkelten kaupunkiin Los Angelesiin, jossa olen parhaillaan sohvasurffaamassa. Tässä välissä on ehtinyt tapahtua jo vaikka mitä. Olen taas niin monta seikkailua, uutta ystävyyttä ja kokemusta rikkaampi. Tarinoita blogiin kirjoittelen vähän jälkijunassa, kun en ole viime aikoina ehtinyt juurikaan viettää aikaa koneen ääressä. Toivottavasti jaksatte odottaa! 🙂
~Sonja