Yksin matkustaminen on asia, jota jokaisen olisi hyvä kokeilla jossain vaiheessa elämäänsä. Se avaa välillä niin mielenkiintoisia ovia, ettei voi kuin ihmetellä elämää ja sen eteen tuomia tilanteita. Yksin matkustaminen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi olla yksinäinen ja tehdä kaikki asiat yksin. Yksin matkustaminen voi olla jopa sosiaalisempaa kuin yhdessä ystävien kanssa matkustaminen. On aivan mahtavaa matkustaa jonkun tärkeän ihmisen kanssa jakaen yhteisiä kokemuksia ja muistoja, mutta ihanaa on matkustaa myös yksin, jolloin tutustuu helpommin paikallisiin ja muihin matkailijoihin. Kun kulkee mieli avoinna ja luottavaisena, voi tutustua uskomattomiin tyyppeihin. Ainakin näin minulle on käynyt. Kaliforniassa olen taittanut matkaa vasta viikon, mutta olen jo ystävystynyt monen uuden ihmisen kanssa. Olemme tehneet hauskoja seikkailuja yhdessä pitkin Kaliforniaa ja jakaneet omia kokemuksiamme elämän varrelta.
Yksin vai yhdessä?
Olen matkustanut elämäni aikana monenlaisissa kokoonpanoissa: yksin, pariskuntana, vanhempieni kanssa, ystävieni tai tuttavieni kanssa, täysin uusien tuttavuuksien seurassa ja jopa ryhmässä. Välillä myös jonkinlaisena kombinaationa yhdistellen edellisiä. Moni varmasti tietää tunteen, kun yksi reissuseurueesta haluaisi vuokrata auton, toinen lähteä rannalle ja kolmas shoppailemaan. Yksi haluaa syödä italialaista, toinen intialaista ja kolmas käydä grillillä. Yhdellä on iso reissubudjetti ja haaveena luksushotellit, toinen laskee jokaisen sentin ja kolmas on valmis käyttämään rahaa vain tiettyihin asioihin. Muiden ihmisten kanssa reissatessa kompromisseja on usein tehtävä.
Tosi moni on ihmetellyt ääneen, miksi matkustan yksin. Ihmettelijöitä on ollut niin Suomessa kuin täällä reissun päällä. Vaikka olen sosiaalinen, tarvitsen kuitenkin myös paljon omaa aikaa. Yksin matkustaessa saan käydä rauhassa läpi omia ajatuksiani ja miettiä asioita, joita elämältäni haluan. Kaukana arkitutiineista ja normiympyröistä en todennäköisesti törmää tuttuihin joka kadunkulmassa. Kenelläkään ei ole minusta ennakko-oletuksia. Olen vain 35-vuotias nainen Suomesta, joka on tullut matkalle Kaliforniaan. Saan olla täysin oma itseni. Merkitystä on vain sillä, kuka olen tässä ja nyt ja millaiseksi maalaan elämäni maalauksen nyt. Yksin matkustaessa voin tehdä juuri sellaisia asioita, joita haluan matkallani tehdä. Voin noudattaa spontaania elämäntyyliäni ilman, että joku toinen joutuu siitä stressaamaan. En halua suunnitella reissujani koskaan liikaa, vaan jättää tilaa spontaaneille päähänpistoille tai eteen tuleville tilaisuuksille.
Olen ollut aina sellainen, että viihdyn pitkäänkin yksin omissa oloissani enkä tarvitse joka paikkaan seuralaista. Aika kuluu aivan mainiosti omien ajatusteni ja mielikuvitukseni kanssa. En muista, koska minulla olisi ollut viimeksi tylsää. Voin aivan hyvin mennä yksin sellaisiin paikkoihin, joihin mennään yleensä jonkun kanssa. Minusta on ihan normaalia matkustaa ja tehdä asioita yksin. Muut ihmiset ovat aina bonusta, jos heidän seurassaan on hyvä olla. Kun reissaa yksin, sosiaaliset hetket muiden kanssa tuntuvat tosi hyviltä.
Täytyy mennä kohti uutta
Moni on kysynyt minulta, miten uskallan lähteä yksin niin kauas, toiselle puolelle maailmaa. Jos voin matkustaa yksin Suomessa, miksi en voisi matkustaa yksin myös toiselle puolelle maailmaa? En ajattele niin, että kauas matkustaminen vaatisi jotenkin enemmän rohkeutta. Yksin matkustaminen on toki jossain määrin omalle epämukavuusalueelle menemistä siinä mielessä, että minkäänlaista toisen ihmisen tukea ja turvaa ei ole. Vaikka olen matkustellut paljon, en myöskään automaattisesti tiedä, miten uudessa kohteessa pitäisi toimia tai mistä kaikki tarvittava löytyy. Joudun treenaamaan mieltäni jatkuvasti, kun elämä ei seilaakaan eteenpäin leppoisasti tutuilla vesillä. Mieli kirkastuu, kun pinttyneet hermoyhteydet saavat kyytiä ja opin koko ajan uutta. Elän eri ajassa, ihmiset toimivat eri tavalla, asiat voi tehdä toisin. Uuden oppiminen ei tarkoita aina jotakin suurta, vaan myös pieniä oivalluksia.
Yksinäisyys iskee syrjäkujalla
Vaikka yksin matkustaminen on mieltä avartavaa ja seikkailuntäyteistä, se voi olla joskus myös musertavan yksinäistä. Varsinkin silloin, kun olisi ikimuistoinen hetki, jonka haluaisi jakaa jonkun kanssa. Mieleen saattaa muistua yhtäkkiä joku tietty henkilö, jonka haluaisi olevan paikalla erityisessä tilanteessa. Iskee ikävä. Yksinäisyys voi iskeä myös silloin, kun on väsynyt, nälkäinen, eksynyt tai muuten vain hukassa.
Ensimmäisenä iltana San Franciscossa otin BARTin (Bay Area Rapid Transfer) lentokentältä keskustaan. Netti ei tietenkään puhelimessa toiminut, että olisin saanut karttoja tai muuta tarpeellista auki. Onnistuin jäämään junasta pois asemalla, joka oli lähellä laitapuolen kulkijoiden ja kodittomien Tenderloinia. Oli ilta. Joka puolella liikkui epämääräisiä heppuja. Olin nälkäinen ja väsynyt. Joku ystävällinen huumeveikko tarjoutui kantamaan laukkujani, mutta sain onneksi napattua taksin Marina Districtiin, jossa parin ensimmäisen yön majoitukseni oli. Tenderloinin huudeilla olisi ollut paljon mukavampi harhailla jonkun tutun ystävän kanssa. Mieleen tulikin flashback vuodelta 2000, jolloin eksyimme hongkongilaisen ystäväni Calin kanssa San Franciscossa samoille huudeille.
Ikimuistoisia hetkiä elämän filminauhalle
Yksin reissatessa pääsen nauttimaan ikimuistoisista hetkistä uusien ystävien kanssa. Heidän, joita en olisi milloinkaan tavannut, ellen olisi lähtenyt matkalle yksin. Ventovieraat ihmiset ovatkin oikeastaan ystäviä, joita en ole vielä tavannut. Kun uskaltaudun juttelemaan heille, he eivät ole enää ventovieraita. Heistä tulee tuttavia, osasta ystäviä ja joistakin jopa elinikäisiä ystäviä. Heidän kanssaan vietetyistä hetkistä tulee ikimuistoisia elämyksiä elämäni filminauhalle. Avoautoajelusta Golden Gate -sillalla ja seikkailuista punapuumetsässä kalifornialaisen uuden ystäväni kanssa tai take away -illallisesta merenrannassa auringon laskettua brasilialaisen uuden tuttavuuden kanssa. Matkoilla ystävyyksiä syntyy helpommin yli kaikkien rajojen. Olen kohdannut aivan ihania ihmisiä, joihin en muissa yhteyksissä olisi tutustunut. Tämä on vasta alkua enkä malta odottaa, mitä huominen tuo tullessaan.
~Sonja
Ihana teksti – ja niin totta! Olen matkustellut jonkun verran yksin, mutta ihme kyllä en ole saanut ihmettelyjä osakseni (tai ne tapahtuu selän takana). Ainoastaan Australiaan vuodeksi lähtiessäni isäni oli hieman huolissaan, että ”pitääkö sinun sinne saakka yksin mennä?!”. Vastasin hänelle, että maailma on ihmisiä täynnä, joten en usko, että täysin yksin joudun olemaan. Enkä joutunut, vaan heti saapumispäivänä löysin uusia kavereita, joiden kanssa lähdin drinkeille – ja siitä se huikea vuosi sitten alkoi!
Olen ollut nyt noin kuusi viikkoa reissussa; ensin kolme viikkoa poikaystävän kanssa ja sen jälkeen kolme viikkoa yksin (tänään reissu jatkuu taas kaksin). Ja voi vitsit, miten hauskoihin ja mielenkiintoisiin tyyppeihin olen tämän kolmen viikon aikana tutustunut! Pariskuntana tai kaverin kanssa reissatessa sitä ikävä kyllä usein on vain sitten sen reissukaverin seurassa, eikä samalla tavalla ala spontaanisti tehdä tuttavuutta tuntemattomien kanssa. Tai minä ainakin olen huono siinä, mutta pitäisi kyllä yrittää enemmän. Uusiin ihmisiin tutustuminen kun on aivan mahtavaa 🙂
Kiitos Terhi kommentista ja kokemustesi jakamisesta! ? Uusia tuttavuuksia on jo tullut vaikka kuinka monta. Tänään tapaan taas uuden ihmisen. Saa nähdä, millaisia tarinoita blogiin taas syntyy. Kun vain ehtisi kaikesta kirjoittaa, mitä täällä tapahtuu.