Herään aamulla aikaisin rohinaan, joka kuulostaa kuin lohikäärme syöksisi tulta. Olen nukkunut jo monta yötä autossa Sedonan luonnonpuistossa. Uninen oloni muuttuu äkkiä innostukseksi ja hyppään puolipukeisena makuupussista pihalle. Muistan kyllä, mitä tuo ääni merkitsee. Olen ollut joskus kuumailmapallon kyydissä ja muistan, millainen ääni siitä kuuluu. Kuumailmapallo lipuu ohitseni aivan läheltä. Se on pian laskeutumassa. Seuraan sen menoa vielä pitkään, ennen kuin se viimein laskeutuu.
Chimney Rockin vaellus
Päivän vaelluskohteena on Chimney Rock, joka on savupiipun muotoinen kalliomuodostelma. Kyseessä on minivaellus, jonka ehtii tehdä hyvin heti aamusta ennen päivän muita aktiviteetteja. Vaelluspolulla meidän pitää tehdä valinta. Voimme joko kiivetä Chimney Rockille tai sen lähistöllä olevalle summitille, josta aukeaa näköala savupiippukiville. Päätämme kiivetä summitille. Polulla on hiljaista ja saamme olla siellä aivan rauhassa. Matalan huipun päällä reissukaverini lähtee omille teilleen, minä jään meditoimaan ja ihailemaan Sedonan kauniita maisemia. Tuntuu hyvältä vain olla hetki paikallaan hiljaisuudessa, kun ympärillä on horisonttiin asti taikamaailmaa. Syön vähän välipalaa ja keskityn samalla elämän pieniin yksityiskohtiin, kuten kalliolla ahkerasti töitä paiskiviin muurahaisiin.
Vesiliukumäkiä ja hyppyjä kalliolta
Tukalan kuuman iltapäivän ohjelmassa on yksi Sedonan hauskimmista kohteista, Slide Rock State Park. Se on luonnon oma vesipuisto, jossa voi uida, hyppiä veteen kallioilta ja laskea alas vauhdikasta, luonnon muovaamaa vesiliukumäkeä kallioiden välissä. Slide Rock State Parkin sisäänpääsy on autokunnalta 20 dollaria. Laitamme sen puoliksi. Virtaava vesi on niin kylmää, että valtaosa ihmisistä ei tarkene edes kastautua. Lapsellinen puoleni pääsee puistossa täysin valloilleen. Lasken kallioiden keskellä kiemurtelevassa pienessä koskessa veden vietävänä niin monta kertaa, että eräs paikallinen pikkupoikakin kysyy jo minulta, eikö minun tule kylmä. Minua alkaa naurattaa. En yleensä tykkää kylmästä, mutta tukalassa helteessä veden kylmyys ei minua haittaa. Hampaani kuitenkin kalisevat jo.
Alla olevalta videolta voit katsoa, miten hauska vesiliukumäki Sedonasta löytyy. Muistathan vaihtaa asetuksista laaduksi 1080p.
Siirryn pikkuhiljaa vesiliukumäen ja lapsenmielisyyttäni ihmettelevien silmäparien luota korkealle kalliolle, josta teen uimahypyn alas veteen. Ystäväni kuvaa sen hidastettuna, mutta kastelee myöhemmin puhelimensa niin, että video vaurioituu. Slide Rock State Park on kaunis paikka kanjonissa vuorten ympäröimänä. Ympärillä on vehreää kasvustoa, ja veden solina on kuin musiikkia sielulle.
Täydellinen auringonlasku
Uinnin jälkeen minulla on niin kylmä, että käperryn mustan kiven päälle lämmittelemään. Hetken päästä kuuma keli on poissa, sillä toisesta suunnasta lähestyy myrskyrintama. Lähdemme pikkuhiljaa autolle päin, mutta matkalla leiriin löydämme upean paikan ihailla täydellistä auringonlaskua. Arizonan kauniit näkymät levittäytyvät joka suuntaan. Toisella puolen taivasta hehkuu laskeva aurinko, toisessa suunnassa taivaan värittävät hempeät pastellivärit vaaleansinisestä vaaleanpunaiseen ja lilaan. Leirissä ilta menee kuuta ihaillessa. Sedonan leirielämää luonnon keskellä on takana jo vajaa viikko. Olo on hieman haikea, sillä seuraavana päivänä on aika vaihtaa maisemaa.
~Sonja
Loistava video! 😀
Tuo näyttää todella hauskalta, mutta myös aika muhkuraiselta, eikö sulla ollut takalisto ihan mustelmilla tuon jälkeen? 😀
Kiitos paljon! 😀 Liukumäki oli todella hauska eikä sattunut yhtään! 🙂
Vesiliukumäki näyttää hauskalta, mutta hieman kivuliaaltakin (?) 😀 Maisemat näyttää upeilta!
Se olikin todella hauska, mutta ei yhtään kivulias. Laskin sen monta kertaa. 🙂
Kuinka paljon sattui takapuoleen tuo ”liukumäki” 😀 Tai ylipäätään tuliko pahasti mustelmille?
Me ollaan kertaalleen ajettu tämänkin ihanan paikan ohi, mutta se oli silloin suljettuna jostain syystä, en kyllä enää muista miksi. Jäi kyllä harmittamaan!
Joskus pitää kyllä tämäkin paikka päästä katsastamaan!
Kuten jo muille mainitsinkin, yhtään ei sattunut. Liukumäki oli veden voimasta sileä ja hioutunut. Suosittelen! 🙂