Matkablogini on elänyt hiljaiseloa keväästä saakka. Matkoja on kyllä ollut aivan entiseen malliin, mutta olen kaivannut hieman enemmän yksityisyyttä. Välillä on kiva vain mennä ja tehdä, olla jakamatta mitään muille. Matkablogin pitäminen on lopulta kuitenkin aika työlästä kaikkine vaiheineen enkä aina tiedä, onko siinä mitään järkeä. Elän myös ihan omassa aikakapselissani ja usein käy niin, etten ehdi päivittää blogiin kuin pienen murto-osan seikkailuistani. Raottaa vain hieman verhoa siihen seikkailuntäyteiseen maailmaan, jossa minä elän. Läheisin kanava itselleni on ollut viime kuukausina Instagram, jonne olen tehnyt stooreja lähes päivittäin mahdollisimman kritiikittömästi.
Olen myös pohtinut matkablogini suuntaa, sillä en koe omakseni mitään informaatiopläjäyksiä sieltä ja täältä. Kaupunkiesittelyt suosittuine kohteineen ja hintoineen sekä opastyyliset postaukset eivät ole yhtään minun juttuni, sillä matkailijanakin minulla on etsijän sielu. Haluan etsiä ja löytää seikkailut itse ja kannustaa myös muita samaan. En halua antaa mitään valmista listausta, mihin kannattaa mennä ja mitä tehdä. Haluan kannustaa muita luovuuteen ja löytämään itse omat seikkailunsa. Haluan blogini toimivan pikemminkin inspiraationa itse seikkailemiseen, etsimiseen ja löytämiseen. Haluan jakaa tarinoita maailmalta sekä muille seikkailijoille että niille, jotka eivät syystä tai toisesta maailmalle lähde. Näin he voivat matkailla virtuaalisesti kanssani ja päästä mukaan reissutunnelmiin.
Seikkailut jatkuvat
Seikkailin keväällä yksin Panamassa ja Kolumbiassa muutaman viikon. Aloitin sieltä päivitykset, mutta sitten kevään kiireet veivät mennessään. Minulla ei ollut reissussa läppäriä mukana, joten kirjoitin matkalla fiiliksiäni päiväkirjaan. Sen, valokuvien ja videoiden avulla on onneksi helppo palata reissun tunnelmiin ja päivittää juttuja tänne sitten, kun siltä tuntuu. Kesäkuussa tein videon YouTubeen siitä, mitä matkailu minulle merkitsee. Se on omannäköiseni fiilistelyvideo Panamasta ja Kolumbiasta. Loppukevään olin Espanjassa ja sen jälkeen koko kesän Suomessa. Suomen kesää katkaisi hieman Kroatian festarireissu heinäkuussa ja jo perinteeksi muodostunut vuosittainen Hollannin reissu, tällä kertaa syksyllä. Nyt olen taas Espanjassa. Tässä kuussa on tulossa myös Välimeren ja Italian seikkailu.
Etsimistä ja poukkoilua
Eniten olen kuitenkin matkaillut oman mieleni sopukoissa. Tänä vuonna tuo matka on ollut kovin takkuinen. Se on sisältänyt etsimistä, poukkoilua, eksymistä, törmäilyä, soutamista ja huopaamista. Olen kulkenut kuin labyrintissä, josta en löydä tietä ulos. Muutamien keveämpien flow-vuosien jälkeen tähän vuoteen on kuulunut paljon erilaisia henkilökohtaisia kriisejä ja oman suunnan etsimistä. Ihan omaa itseäni voin tietenkin syyttää siitä, millaiseksi tämä vuosi on muodostunut. Tuntuu, etten ole tehnyt tarpeeksi hyödyllisiä asioita. En ole osannut priorisoida tärkeitä asioita, vaan tarttunut jonninjoutaviin pikkuasioihin ja kasannut itselleni valtavat stressikuormat. Moni asia on polkenut paikallaan, kun en ole löytänyt oikeita motivaattoreita viemään eteenpäin. Olen tuntenut syyllisyyttä blogin hiljaiselosta.
Opintaivalta kulkien
Tänä vuonna on pitänyt käydä monia oppiläksyjä läpi varsinkin ihmissuhderintamalla. Kehen voi luottaa ja kehen ei, ketkä kulkevat samaa polkua, keiden kanssa lähteä eri suuntiin. Millaisia puolia minusta eri ihmiset nostattavat esille. Keiden seura tekee onnelliseksi, keiden onnettomaksi ja keiden seura opettaa ehkä näkemään syvemmälle kuin koskaan aiemmin. Kuinka pitkälle on valmis menemään auttaakseen, entä korjatakseen. Kannattaako intuitiota kuunnella ja mitä tapahtuu, jos jättää kuuntelematta. Entä jos tekee mielestään kaiken oikein, mutta sekään ei riitä. Tai jos tekee väärin, mutta asioita ei voi enää korjata. Entä jos tulee väärin ymmärretyksi tai tulkituksi. Väärinkäsityksiä ei tunnu aina olevan mahdollista oikaista, mutta joskus myös pitää vain antaa asioiden olla ja luottaa siihen, että lopulta asiat menevät aina täydellisesti. Näennäisesti ikävistä asioista seuraa lopulta aina kaikille jotakin hyvää. Pitää vain luottaa ja hypätä.
Kanssakulkijat ovat meille peilejä parhaimmillaan. Aina varsinaisessa hetkessä ei tajua sen opetusta, mutta sitten yhtäkkiä opetus putoaa päähän kuin salamanisku. Haluan edelleen uskoa ihmisten hyvyyteen, vaikka monenlaista hittiä on tullut koettua. Lähtökohtaisesti kukaan ei ole kuitenkaan paha tai ilkeä. Kaikki vain toimivat omista lähtökohdistaan ja niillä eväillä, mitä he repussaan sillä hetkellä kantavat. Yksi tärkeimmistä opeista onkin anteeksianto. Tärkeää on myös se, että pystyy kolauksista huolimatta rakastamaan elämän kanssakulkijoita. Ainakin toivomaan heille aidosti kaikkea hyvää, vaikka polut lähtisivät eri suuntiin. Rapatessa roiskuu. Kiitos siis kaikista kolauksista myös. Kaikilta ihmissuhteilta toivon jatkossa ennen kaikkea aitoa iloa ja keveyttä, tasa-arvoa, voimaantumisen tunnetta ja syvää yhteyttä.
Kiitollisuutta ystävistä
Kiitollisuuden aiheita on myös ollut tänä vuonna monia, vaikka oma mieli onkin ollut poikkeuksellisen levoton ja poukkoileva. Ystävien suhteen tilanteeni on täysi kymppi. Ainakin jotain olen tehnyt oikein, sillä minulla on maailman ihanimmat ystävät. Monen ystävän kanssa olen tänä vuonna lähentynyt. Ystävyyksiä on jopa koeteltu aivan uusilla tavoilla. Silti nuo ystävät ovat pysyneet vierelläni. On aivan äärettömän tärkeää, että vierellä kulkee sellaisia ystäviä, joille voi jakaa syvimmätkin tuntonsa. Silti he vain kulkevat vierellä. Ystävien kanssa olen saanut opetella myös asioiden jakamista, sillä vetäytyvämpi erakkopuoli minussa haluaisi vain pitää kaiken sisällään.
Ystävä voi joskus olla myös joku uusi ihminen, joka auttaa hädän hetkellä. Keväällä kaksi miestä yritti raiskata minut Panaman viidakossa siinä onnistumatta eli pääsin pakoon. Tuon pelottavan tilanteen jälkeen sain tukea ja apua yllättäviltä tahoilta. Vaikka olin yksin maailman toisella laidalla, en tuntenut oloani yksinäiseksi eikä minun tarvinnut pelätä. Matkailu on opettanut muutenkin sen, että hyppyä tuntemattomaan ei tarvitse pelätä. Niitä hyppyjä on tullut tehtyä jo niin monta. Jotenkin haluan omalla toiminnallani, elämäntavallani ja eri kanavieni kautta rohkaista myös muita ihmisiä hyppäämään ehkä elämänsä suurimpaan seikkailuun kohti tuntematonta. Meillä kaikilla on kuitenkin erilaisia haaveita ja unelmia, jotka vain uinuvat jossain ikiuntaan, ellemme tartu niihin ja toteuta niitä.
Seikkailijasieluna ystäväni ja läheiseni ovat ripoteltuna eri puolille maapalloa. Joidenkin kanssa voi mennä pitkät tovit, ettei pidetä mitään yhteyttä. Parasta on aina livenä näkeminen, yhdessäolo ja kunnollinen kuulumisten vaihto. On mahtavaa, että myös nuo kaukana olevat ystävät kulkevat tätä matkaa kanssani, vaikka ovatkin etäämmällä. Jos ajatellaan asioita aika-avaruuden ulkopuolelta, he ovat aina tässä ja nyt. Muistoissa voi kuitenkin aina palata juuri siihen hetkeen, kun he olivat elämässäni hyvin tärkeässä roolissa. Kun aikaa kuluu, roolit vaihtuvat. Nuo ihmiset, heidän läsnäolonsa ja opetuksensa silloin, siinä hetkessä, ovat kuitenkin palautettavissa muistoihin nopeasti.
Läsnä hetkessä
Tämä postaus on taas yksi niistä, joka menee ”syvissä keloissa” -kategoriaan. Tällaisia asioita tykkään kuitenkin pohtia. Ehkäpä selventää omia ajatuksiani. Tänä vuonna olen meditoinut poikkeuksellisen vähän. Se lienee syy siihen, miksi olen ollut niin kovin eksyksissä. Ympärillä oleva informaatiotulva, stressikuorma, toisten auttaminen ja kaikki pakolliset asiat ovat saaneet liikaa valtaa ajatuksissani, vaikka pitäisi vain olla läsnä hetkessä. Loppujen lopuksi tämä hetki on kaikki, mitä meillä on. Tämä hetki, ääretön ikuisuus.
Itse asiassa jo tämän blogitekstin kirjoittaminen sai oloni ihan erilaiseksi. Se sai minut meditatiiviseen tilaan, antautumaan tälle hetkelle. Unohtamaan kaiken turhan ja keskittymään olennaiseen. Tähän päätin kirjoitukseni pari päivää sitten. On ihmeellistä, miten tämän kirjoituksen jälkeen mieleni selkeni ja alkoi tapahtua erilaisia asioita vauhdilla. Tänään kirjoitin ystävälleni, että mitä ihmettä elämässäni oikein tapahtuu. Varsinainen lukuisten positiivisten asioiden tapahtumasarja otti vauhtia kaiken kirjoittamani jälkeen. Tuntui, kuin aiemmin mainitsemani labyrintti mielestäni olisi haihtunut taivaan tuuliin. Eihän sitä oikeastaan ollutkaan kuin omassa päässäni. Jännää, miten maailma ympärillä muuttuu aivan totaalisesti, kun selventää kirjoittamalla päätään ja kohdistaa ajatuksensa lukuisiin mahdollisuuksiin.
Tämä postaus herättäköön matkablogini taas henkiin, ehkäpä nyt mennään vähän uudella linjalla tästä eteenpäin.
~Sonja
Oikein hyvää pohdintaa. Tunnistan pohdinnoistasi monia myös omassa elämässäni. Tärkeimmät matkathan ovat juuri niitä matkoja omaan sisimpään. Ja totta sekin, monta kertaa kun asiat lausuu ääneen tai vaikka kirjoittaa blogiin, päiväkirjaan tms, niin hups, kaikki onkin selkeämpää.
Iloa matkoillesi jatkossakin!
Kiitos kommentistasi, juuri näinhän se on! 🙂 Mukava kuulla, että pohdinnat osuivat myös omaan elämääsi.
Hyvä että olet kyseenalaistanut ja miettinyt mikä on matkablogin merkitys ja tarkoitus itsellesi. Blogin pitäminen vie aikaa ja sen ei pitäisi tuntua mielestäni ainakaan itselleni ahdistavalta tai liian työläältä. Paljon olet prosessoinut ja tosiaan varmasti nyt jatkossa taas löytänyt uutta tuulta purjeisiin 🙂
Niin se vain on, että blogitauko oli nyt ihan paikallaan. Nyt voi taas kirjoittaa uudella innolla ja entistä omannäköisempää tekstiä. Blogin pitäminen vie tosiaan niin paljon aikaa, että sen on parasta olla itselle mahdollisimman mieluista. 🙂
Mahtavaa ajatuksenjuoksua! Sinun blogista aina huokuu sellainen elämän ilo ja positiivisuus, jopa vaikeillakin hetkillä, joka on ihana asia. Se on juuri sitä, mikä inspiroi ainakin minua lukijana. Kiva jos kirjoitusinspis taas löytyy.
Bloggaaminen on siitä omituinen harrastus, että nopeasti syntyy kaikenlaisia ajatuksia siitä, miten sitä pitäisi tehdä. Itsekin syyllistyn siihen usein: lähden toistamaan jotain muiden rakentamaa kaavaa. Koska se kuitenkin on harrastus, sitä kannattaa tehdä täysin omilla ehdoilla ja kirjoittaa sellaista blogia, kuin itse haluaa. Minäkään en osaa tehdä kohdeoppaita, koska yleensä päädyn joka paikassa niihin ei-suosituimpiin kohteisiin. Sen sijaan minua kiinnostaa aina historia ja tarinat paikkojen takana, mikä myös näkyy blogissani vahvasti. Haluan kaivella historiaa ja tarinoita, ja siitä syystä kirjoitan ne yleensä myös blogiin asti.
On äärimmäisen terveellistä aina välillä pohtia omaa suhdetta blogiin ja sen tekemiseen, ja sitä kautta löytää se itselle paras tapa tehdä. Minusta sinulla on ihana pohdiskeleva ja tunnelmoiva tyyli, jota ei kannata missään nimessä lähteä muuttamaan. Ja tauot bloggaamisessa eivät ole minusta koskaan huono asia – mieluummin laatu kuin määrä.
Just hyvää pohdintaa, monet asiat allekirjoitan, vaikka itsekin innostun välillä informatiivisempia postauksia tekemään. Tunnelmakuvia ja fiiliksiä etenkin Kolumbiasta olisi kiva kuulla myös jälkikäteen, maa on to do-listalla parin vuoden päähän 🙂
Syviä ajatuksia, mutta moni niistä niin kovin tuttuja, joita olen joutunut itsekin tänä vuonna kohtaamaan – en tiedä mikälie tämä muutosten vuosi 2019. 🙂 Ja mitä tulee blogiin, älä ota stressiä siitä vaan tee juuri sellaista sisältöä joka tuntuu 100 % sinulta itseltäsi, silloin siihen se kirjoittamisen palokin tulee kuin varkain takaisin. Kauniita syyspäiviä sinulle! <3
Oli ihana lukea tätä Sonja! Tosi hyviä pohdintoja, joista sain itsekin inspiraatiota ja ajatuksia. Tykkään itse kirjoittaa ja lukea myös tarinamaisia ja inspiroivia juttuja ja tämä sun blogi on paras mahdollinen juuri sellaisena kuin se on? Mukavia syyspäiviä sinne<3