Sendero el Saltillo Espanjan Andalusiassa on kaunis ja monivivahteinen vaelluspolku, joka lähtee noin 600 metrin korkeudessa sijaitsevasta Canillas de Aceitunon valkoisesta kylästä ylös vuorenrinteeseen. Reittiä ei turhaan kutsuta Axarquian pieneksi Caminito del Reyksi, sillä osittain jylhän rotkon reunalla kulkeva vaelluspolku muistuttaa paljon Kuninkaan polkua. Se on kuitenkin paljon tuntemattomampi.
Saltillon vaelluspolulle päästäkseen täytyy ensin ajaa hieman Vélez-Málagasta pohjoiseen ja saada auto parkkiin pieneen Canillas de Aceitunon kylään, jossa parkkipaikat ovat tiukassa. Vaellusreitin alku on vaikea löytää, sillä ensin täytyy kulkea ylös portaita ja puikkelehtia siksakkia kylän kapeita katuja. Pienessä kylässä on omaleimainen tunnelma, jota luovat muun muassa mauriajan rakennukset ja kapeat kujat. Niiden varsilla tuntuu asuvan myös muutama todellinen viherpeukalo, joiden puutarhat kukoistavat ja hehkuvat värejä.
Saltillon vaellus seuraa vesikanavaa
Yläkylästä oikealle kaartava vaelluspolku on niin pieni, ettei sitä edes huomaa. Muutenkin reitin varrella tulee pari pientä risteyskohtaa. Olen mukana MindTrailin retkellä, jota vetää ystäväni Mikko Mikonmaa. Hänen seurassaan on aina ilo vaeltaa, sillä samalla kuulee mielenkiintoisia tarinoita ja historian kertomuksia. Mikon kanssa ei myöskään tarvitse eksyä, sillä hän on tottunut vaeltaja ja tuntee monet reitit Andalusiassa. Ryhmät ovat myös aina mukavan pieniä. Lähdemme seuraamaan pientä polkua, jonka yhteydessä kulkee myös vesikanava. Vaelluksen lomassa voi kuunnella rentouttavaa puron solinaa. Polulta on kauniit näkymät alas valkoiseen kylään.
Rotkon reunalta on huikeat näköalat
Saltillon vaellus on suhteellisen helppo, mutta näköalojen suhteen huikea. Korkeita paikkoja pelkääville reitti ei ole ehkä optimaalisin, sillä osittain reitti kulkee jyrkän rotkon reunoja pitkin. Toisin kuin Caminito del Reyllä, kaiteita ei ole kaikissa kohdissa. Välillä täytyykin katsoa hyvin tarkasti jalkojaan, ettei kompastu ja putoa rotkoon. Varovaisuutta noudattamalla reitti on kuitenkin turvallinen.
Pituutta vaellusreitillä on edestakaisin noin seitsemän kilometriä ja korkeusvaihtelua vähän yli 200 metriä. Mitä kauemmas reitti etenee, sen paremmiksi maisemat käyvät. Rotko syvenee, vuorenhuiput alkavat näkyä, dramaattisen satumaiset maisemat häikäisevät kauneudellaan ja reitin lopussa odottavat vielä kirsikkana kakun päällä kauniit Almanchares-joen vesiputoukset. Niiden äärelle voi vaikka pysähtyä syömään eväitä. Itse jatkan vielä kiipeilyä hieman ylöspäin vesiputousten ääreen. Kalliot saattavat olla liukkaita.
Mieli lepää luonnon keskellä
Saltillon vaellukseen kannattaa varata aikaa noin kolme tuntia, jotta ehtii patikoinnin lomassa myös pysähtyä ihailemaan maisemia, ottamaan kuvia, syömään eväitä tai vaikka meditoimaan vesiputouksen äärelle. Huikeissa luontomaisemissa mieli lepää täydellisesti samalla, kun keho saa liikuntaa ja raitista ilmaa. Viikonloppuisin reitillä käy paljon espanjalaisia vaeltamassa, mutta arkisin siellä saa vaeltaa melko rauhassa. Mukaan kannattaa varata ainakin yksi litra vettä ja lisäksi lämmintä vaatetta, sillä ylhäällä keli saattaa olla kolea. Reitille riittää peruskunto, mutta vaellus on mukava kokemus myös kokeneelle patikoijalle etenkin huikeiden maisemien vuoksi.
~Sonja
Reitti kuulostaa todella mukavalta ja huikeita ovat nuo kapeat polut rotkon reunamilla. Itselläni juuri tällä hetkellä jalka kipsissä ja harmittelen että en pääse mihinkään patikoimaan! Tallennan tämän reitin ehdottomasti muistini syövereihin. Hyvää Uutta vuotta!
Hui, Andalusia-fanina ajattelin heti, että tuonnekin pitää vielä päästä. Mutta luettuani kaiteettomuudesta, en ole enää ihan varma. Oli siis ihana olla mukana edes näin, kuviesi välityksellä. Laitoin kuitenkin Saltillon kartalle muistiin. Kiitos!
Paikoitellen oikein mahtavan näköinen reitti, mutta sitten taas tuo kaiteettomuus… :O Ehdin nimittäin jo hetken ajatella itseni patikoimassa tuolla koiran kanssa, mutta nuo pudotukset on sen verran hurjia, etten tiedä lähtisinkö sittenkään! Ilman koiraa ehdoton jees. 🙂
Näyttää kauniille reitille ja tosiaan positiivista, miten paljon sieltä löytyykin haikkausreittejä, kunhan vaan ottaa asiakseen selvittää. Pitäisikin tulla ihan haikkilomalle sinne joku kerta, kun ei nyt ennätetty, eikä kelikään suosinut. Hieman toki tuo kaiteettomus otti mahanpohjasta, mutta varovaisuudella siitäkin selviäisi.
Onpa upeita maisemia! Reitti näyttää juuri sopivalta haasteelta korkeanpaikankammoiselle – vähän ahdistaa jo kuvia katsellessakin 🙂 Tämä paikka täytyy ehdottomasti laittaa muistiin.
Vähän tekee pahaa kun on korkeanpaikankammoinen, mutta ehkä pitää kesällä kokeilla – itsensä ylittämisestä saa lisää fiilistä noihin seikkailuihin!