Raiskausyritys Panaman viidakossa Solarten saarella säikäytti, mutta ei jättänyt traumoja

Raiskausyritys Panaman viidakossa viime keväänä on ollut yksi pelottavimpia kokemuksiani yksin matkaillessani. Olen kertonut kokemuksestani blogini sosiaalisen median kanavissa, mutta blogin puolella en ole vielä ehtinyt aihetta avata. Ajattelin tehdä sen nyt, sillä vaikeistakin aiheista on hyvä puhua. Vaikka kirjoitan mielelläni positiivisista asioista ja matkailun ihanuudesta, välillä reissuilla sattuu myös ikäviä asioita. Raiskausyritys Solarten saarella Bocas del Torossa on yksi näistä ikävistä asioista. Kun se tapahtui, tuntui kuin olisin keskellä painajaismaista elokuvaa. Silti kaikki oli niin todellista. Jaan nyt kokemani ja toivon, että kertomuksesta on jollekin apua.

Haikeutta ja ahdistusta ilmassa

Palataanpa ajassa huhtikuuhun 2019. Muutaman viikon Panaman ja Kolumbian reissuni on lähestymässä loppuaan. Pieni reissuväsymys painaa päälle, sillä takana on kolme viikkoa huikeita seikkailuja San Blasin intiaanisaarilla, Kolumbian viidakkokylissä ja kaupungeissa, Panaman rannoilla sekä vuoristossa. Olen siirtynyt juuri Boquetesta Bocas del Toroon. Seikkailijasielun unelmakohde Boquete sykkii vielä sydämessäni, koska siellä koin ihan mieletöntä yhteenkuuluvuutta uusien ystävien kanssa. Oloni on haikea, sillä tuntui surulliselta lähteä ja sanoa hyvästit ihmisille, joiden kanssa olisin vielä halunnut viettää aikaa. Hyvästit kuitenkin kuuluvat matkailuun.

Bocasin venesatamassa olen paikallisille vain kävelevä pankkiautomaatti. Olen niin väsynyt, etten tällä kertaa jaksa väitellä venetaksin oikeasta hinnasta. Bocasissa on kaunista ja yövyn paratiisimaisessa hostellissa, mutta kaipaan kovasti edellisen hostellin ihmisiä. Solarten saarella kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Bambuda Lodge on suosittu majapaikka, joka on lähes aina täyteen buukattu. Olen onnekas, että olen saanut varattua sieltä itselleni majoituksen kahdeksi yöksi ennen paluuta Panama Cityyn. Kaipaan silti kovasti edellisen hostellin ihmisiä, sillä nyt ympärilläni on pariskuntia tai reilusti nuorempia tyyppejä. Tuntuu, etten kuulu oikein mihinkään. Iskee suru ja ahdistus. Sitä ei helpota yhtään se, että rakas hevosystäväni Usva on laukannut Suomessa ikivihreille laitumille enkä näe Usvaa enää koskaan.

Bocas del Toro, Solarte, Bambuda Lodge

Viidakkovaellukselle ja snorklaamaan

Vaikka matkustelen kauniissa paikoissa ja kerään ikimuistoisia elämyksiä, aina elämä ei ole helppoa. Jokseenkin ahdistuneissa tunnelmissa käyn nukkumaan, mutta yöllä herään trooppiseen kaatosateeseen. Aamulla herään paratiisimaisemista ja päätän lähteä viidakkovaellukselle sekä snorklaamaan. Hostellin infokansiossa kerrotaan, että saaren läpi kulkee noin puolentoista tunnin reitti upealle Hospital Pointille, joka on saaren paras snorklausmesta. Sinne haluan mennä. Kyselen hostellilta vielä lisää tietoja reitistä ja kysyn, onko reitti turvallinen vaeltaa yksin. Reitille voi kuulemma huoleti lähteä, mutta kumisaappaat tarvitsen. Ne saan lainaan hostellilta.

Boquetessa olen vaeltanut ranskalaisen Cécilen ja tanskalaisen Mortenin seurassa, Kolumbiassa luottoystäväni Youngin kanssa. Joskus vaelluksille löytyy seuraa, välillä ei. Kun katson hostellin porukkaa, näyttää pahasti siltä, että tänään ei löydy seuraa. Niinpä suuntaan viidakkopolulle yksin noin puoliltapäivin. Laitan vaatteiden alle bikinit ja nappaan mukaani snorkkelin. Puhelimen jätän huoneeseen. Mukanani on ainoastaan vesipullo ja vedenalainen kamera. Keli on kostean kuuma ja trooppinen, kun suuntaan upottavaan viidakkoon. Kumisaappaat eivät ole yhtään liioittelua, sillä polku on todella mutainen. Kuuntelen viidakon ääniä, nautin viidakon vihreydestä ja tarkkailen ympäristöä. Ympärilläni lentelee isoja, sinisiä perhosia. Maan mudassa mönkii kirkkaanpunaisia sammakoita.

Solarte Island, Bocas del Toro

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Solarte Island

Lapset piilottavat hedelmiä saappaisiini

Kun pääsen vihdoin saaren toiselle laidalle, eksyn ensin väärään paikkaan. Ranta on kuin sadusta ja istahdan veden päällä olevan puun rungolle. Ympärilleni kerääntyy paikallisen perheen lapsia. He piilottavat rannalle jättämiini kumisaappaisiin hedelmiä ja nauravat, kun löydän ne. Lapset haluavat leikkiä kanssani ja viivyn heidän kanssaan hetken, ennen kuin jatkan matkaani varsinaiseen kohteeseen. Hospital Pointin paratiisirannalle on saapunut paikallinen seurue veneellä, mutta he lähtevät pian pois. Jälkeensä he jättävät valtavan kasan roskia ja tölkkejä. Mietin, miksi he haluavat roskata omaa ympäristöään. Ei olisi vaikeaa kuljettaa roskia takaisin veneellä.

Minulla on todella lämmin, joten suuntaan veteen uimaan ja snorklaamaan. Vedenalaisessa kamerassani on jokin vika. Vesi on mennyt tiivisteen läpi, joten kuva on sumuinen. Otan pari huonoa kuvaa ja päätän sitten keskittyä olennaiseen eli snorklaamiseen. Vietän vedessä ehkä tunnin ihaillen vedenalaisia maisemia. Kovin kauas en viitsi lähteä rannasta, sillä aallokko on kova. Muutenkin minulla on vähän omituinen olo. Tuntuu, kuin olisin ainoa ihminen koko maailmassa. Missään ei ole ketään. Vietän vielä hetken aikaa rannassa.

Solarte Island, Bocas del Toro

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Solarte Island, Hospital Point

Solarte Island, Bocas del Toro

Solarte Island, Bocas del Toro

Solarte Island, Bocas del Toro

Solarte Island, snorkeling

Kolme miestä ja moottorisaha

Paluumatkalla nousen rannasta mäkeä ylös polkua pitkin, kun kuulen viidakosta moottorisahan äänen. Sitä ei ollut tullessa, joten olen hieman varuillani. Kun pääsen äänen luokse, näen kolme miestä metsätöissä. Intuitioni varoittaa minua, että nyt ei kannattaisi jatkaa matkaa. Intuitioni ääni on niin voimakas, että käännyn takaisin ja yritän etsiä vaihtoehtoista reittiä hostellille. Muita polkuja ei kuitenkaan mene enkä voi lähteä umpiviidakkoon eksymään. Ties mitä käärmeitä ja myrkkyotuksia sieltä vielä kavereiksi saisin.

Palaan takaisin ja päätän vain kulkea nopeasti miesten ohi ja jatkaa matkaani. Kuljen ensin teini-ikäisen pojan ohi. Hän istuu polulla kannon päällä selin minuun eikä puhu mitään. Moottorisahan kimpussa olevat miehet huomaavat minut ja alkavat huudella, että olenko yksin liikkeellä. Huikkaan heille, että kaverit tulevat perästä ja kiihdytän askelta. Polku kiertää ihmeellisen mutkan ja kaartaa sitten kohti määränpäätä. Minulla on edessäni vielä yli tunnin kävely. Yhtäkkiä kuulen pusikosta rasahduksia, ja silmänräpäyksessä eteeni polulle hyppää toinen moottorisahamiehistä koira vanavedessään. Vilkaisen äkkiä taakseni, jonne hyppää toinen miehistä. Tajuan heti, mikä on homman nimi. Tuntuu, kuin olisin kauhuelokuvassa. Kaikenlaista ehdin kelata päässäni siinä muutaman sekunnin aikana.

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Viha pääsee valloilleen

Edessäni oleva mies lähestyy minua ja ottaa olkapäistäni kiinni, etten pääse etenemään. Takana oleva nauraa ja yrittää repiä minulta vaatteita. Samalla sekunnilla kun miehet käyvät kimppuuni, rauhallinen ja tyyni olemukseni on mennyttä. Saan sellaisen adrenaliiniryöpyn vereeni, että sisälläni asuva sisukas pohjalainen ottaa vallan. Alan huutaa apua ja raivota niin kovaa kuin ikinä jaksan. Kyllä meikäläisestäkin ääntä lähtee, jos riittävästi on syytä. Sanotaan, että kiltin ihmisen viha on pahin, kun se pääsee valloilleen. Pidän niin kovaa meteliä kuin pystyn ja huidon miehiä. Yhtäkään vaatekappaletta he eivät saa irti. Kaikki tapahtuu sekunneissa. Näen heidän silmistään, että tällaista reaktiota kumpikaan ei osannut odottaa, joten sillä silmäyksellä riuhtaisen itseni irti ja lähden juoksemaan niin lujaa, etten ole varmaan ikinä juossut. En jää katselemaan taakseni, vaan keskityn täysillä pakenemiseen. Minulla ei ole mielessä mitään muuta kuin pako. Juokse, juokse, juokse, juokse ja juokse vieläkin lujempaa. Katson vain saappaitani ja maata ja yritän olla kaatumatta. Huudan edelleen apua.

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Saapas tarttuu mutavelliin

Juoksen läpi upottavan viidakon kumisaappaissa snorkkeli otsalla niin lujaa kuin ikinä mudassa pääsen. Muutaman minuutin juostuani varmistan, ettei minua seurata. Vaikka kukaan ei ole perässäni, minusta tuntuu koko ajan siltä, että pian pusikosta hyppää uusi raiskaaja eteeni. Oloni on aivan hirveä. Lämpöä on noin 37 astetta eikä vesipullossani ole enää kuin muutama tippa vettä. En ole koskaan ollut yhtä hengästynyt, mutta haluan päästä hostellille turvaan ensi tilassa. Juoksen yhteensä noin 40 minuuttia läpi tiheän ja upottavan viidakon. Jossain kohtaa saappaani tarttuu mutaan, mutta saan sen irti maasta. Saavun hostellin takapihalle pää kuumana kuin kekäle. Näen pihamaalla naisen, jonka eteen rojahdan purskahtaen itkuun. Nainen kysyy, mikä minun on ja auttaa minut hostellin meriterassille.

Tärinää, drinkkejä ja rikosilmoitus

Hostellin väki alkaa kerääntyä ympärilleni. Kaikki ovat uteliaita, mitä oikein on tapahtunut. Taidan olla jonkinmoisessa shokissa, sillä alan täristä. Olen sentään juuri tullut melkein raiskatuksi ja paennut kahta miestä juosten läpi mutaisen viidakon 37 asteen helteessä ilman vettä. Pääni on tulikuuma ja punainen. Hostellin väki tuo minulle ison jääpussin, jonka asetan päähäni. Henkilökunta soittaa poliisin paikalle. Alle puolen tunnin päästä rantaan saapuu vene, jossa on kaksi poliisia ja kaksi agenttia. Teen rikosilmoituksen ja kerron heille kaiken, mitä osaan. Minulla ei ole kuitenkaan enää voimia lähteä takaisin viidakkoon poliisien kanssa. He lähtevät tutkimaan aluetta. Itse jään hostellille. Talo tarjoaa minulle drinkkejä. Hostellin väki toteaa, että nyt on ehkä tarve hieman tujummalle drinkille.

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Sisäinen soturi pelastaa tilanteen

Vaikka olen rauhallinen ihminen ja pyrin välttämään kaikenlaisia riitatilanteita, noiden kahden miehen hyökätessä jokin naksahti päässäni ja olisin varmaan vaikka yrittänyt tappaa heidät, jos tilanne olisi edennyt yhtään pidemmälle. Oikeasti en tiedä, mitä olisi tapahtunut. Olen onnellinen, etten jäätynyt tilanteessa, vaan löysin itsestäni sisäisen soturin. Totta kai olen miettinyt jälkeenpäin myös muita mahdollisia skenaarioita. Jos he olisivat onnistuneet minut raiskaamaan, mitä he sitten olisivat minulle tehneet. Onneksi niin ei käynyt.

Tapahtuneesta seuraa paljon hyvää

Näitä raiskausta yrittäneitä miehiä ei koskaan löydetty tai saatu kiinni, sillä he eivät olleet kyseisen saaren asukkaita. He olivat ilmeisesti muutenkin laittomissa puunkaatopuuhissa, joista kenelläkään ei ollut mitään tietoa. Jotain hyötyä tapahtuneesta kuitenkin oli, sillä sosiaaliseen mediaan jakamaani tekstiä alettiin levittää ympäri Panamaa. Paikallisten ystävieni avustuksella tieto kantautui monien panamalaisten korviin. Lähtöni jälkeen esimerkiksi Solarten saaren kyläyhteisö ja maanomistajat kokoontuivat tapaamiseen asian tiimoilta ja lupasivat tehdä kaikkensa, jotta syylliset joutuisivat vastuuseen. Myöhemmin saarelaiset pitivät kokouksen pohtien erilaisia tapoja, miten saaresta saataisiin turvallinen kaikille matkailijoille. Kaikkien yhteinen päämäärä oli se, että raiskausyritykseni jäisi viimeiseksi. Pian tapauksen jälkeen kyseinen viidakkopolku suljettiin ainakin toistaiseksi omatoimisilta vaeltajilta. Saarelaiset keräsivät vapaaehtoisia, jotka alkoivat järjestää polulle opastettuja vaelluksia sekä englanniksi että espanjaksi. En tiedä, mikä tilanne on tällä hetkellä.

Raiskausyritys Panaman viidakossa

Olin yksin, mutta en yksinäinen

Vaikka olin yksin matkassa ja koin nämä painajaismaiset hetket yksin, en joutunut jäämään yksin mietteideni kanssa. Raiskausyrityksen jälkeen illalla minulla oli koko ajan ihmisiä ympärilläni. Koin tärkeäksi puhua asiasta ja purkaa omaa oloani. Vieraat ihmiset ympärilläni kuuntelivat, olivat tukena ja tarjosivat apuaan. Eräs nainen, joka yöpyi miehensä ja poikansa kanssa hienossa viidakkomajassa, tarjosi minulle yöpaikkaa hänen vierestään, jotta minun ei tarvitsisi olla yksin yöllä. Miehensä ja poikansa hän laittaisi muualle nukkumaan. Kieltäydyin kohteliaasti tarjouksesta, sillä ei minua enää pelottanut. Nukuin muutenkin dormihuoneessa, jossa oli muita seurana.

Olen kiitollinen, että tuntemattomat ihmiset ympärilläni olivat niin avuliaita. Enää en kokenut olevani ulkopuolinen. Muutenkin tuona iltana istuimme koko hostellin väen kanssa ulkona pitkässä illallispöydässä, jossa olimme kuin yhtä perhettä. Siinä käytiin syvällisiäkin keskusteluja eri aiheista. Eräs nuori nainen oli aikonut vaeltaa seuraavana aamuna yksin saman reitin kuin minä, mutta kertomukseni kuultuaan päätti jättää viidakkopolun väliin ja keksiä itselleen jotain muuta tekemistä. Itse menin nukkumaan levollisin mielin.

Suojelusta matkassa

Kerroin alussa raiskausyritystä edeltäviä tunnelmiani lähinnä siksi, että monesti tietyissä mielentiloissa tapahtuu tiettyjä asioita. Kun asiat menevät huonosti, silloin ne menevät huonosti. Nouset väärällä jalalla sängystä, teet kaiken väärin ja kaikki menee pieleen. Varmaan jokainen on kokenut tämän. Matkaillessa olen useimmiten positiivisessa flow-tilassa, jolloin kaikki sujuu kuin unelma. Kun olen positiivisella mielellä ja onnellinen, tunnun vetävän puoleeni yhä vain enemmän kaikkea hyvää ja kaunista. Monesti matkoilla tuntuu, kuin minulla olisi taikasauva mukana, sillä niin paljon on tapahtunut aivan uskomattoman upeita asioita.

Tällä kertaa mieleni oli jo valmiiksi alakuloinen, joten tunnuin vetävän puoleeni ikäviä asioita ja tapahtumia. Monesti tuntuu, että sellaisina huonoina päivinä olisi vain hyvä pysyä kotona. Ei kaikki sentään huonosti mennyt, kun onnistuin pakenemaan raiskaajia. Monta kertaa on tuntunut elämässä niin arjessa kuin matkoilla myös siltä, että minua seuraa ihan valtava suojelus. Olen selvinnyt monta kertaa elämässä aika hulluistakin tilanteista, joissa olisi voinut käydä pahasti. En voi tuntea muuta kuin kiitollisuutta näistä hetkistä.

Asioiden täytyy muuttua

Halusin jakaa tämän kokemuksen, koska mielestäni tällaisia asioita ei pidä hyssytellä. Keväällä pidin asiasta meteliä sosiaalisen median kanavissani ja sain yhteydenottoja myös ihmisiltä, joiden lähipiirissä on tapahtunut jotakin traumaattista. He kokivat hyvänä asiana, että olin jakanut kokemuksen, jotta asiat voisivat joskus muuttua. Sain yhteydenoton myös naiselta, jonka tuttavaperheen tytär oli raiskattu ja tapettu Bocas del Torossa. Hänen kanssaan kävimme keskustelua asiasta, mutta hän halusi pysytellä anonyyminä. Hän oli kiitollinen siitä, että pystyin jakamaan oman kokemukseni vaikeasta aiheesta muille ihmisille. Oman avautumiseni jälkeen tapahtui paljon hyvää Solarten saarella, kun paikalliset alkoivat pitää kokouksia asiasta ja tehdä konkreettisia toimenpiteitä, jotta turvallisuus paranisi. Yksi saarelaisista on lähetellyt minulle säännöllisesti kuvia kyläkokouksista ja tietoiskuista, joita he ovat järjestäneet paikallisille.

Selvisin ilman traumoja

Minulle ei jäänyt tapahtuneesta traumoja, sillä aika paljon koviakin asioita olen elämässä kokenut. Minulla on myös aika hyvät henkiset työkalut käsitellä asioita, jotka vaikuttavat psyykeen ja mieleen negatiivisesti. Tähänkin tapahtuneeseen voin taas kerran todeta, että mikä ei tapa, se vahvistaa. Ikävien kokemusten ja niistä hengissä selviämisen jälkeen elämä maistuu aina paremmalta ja osaa arvostaa pieniä asioita enemmän. Olen nähnyt elämän haurauden niin monta kertaa, että onnellinen täytyy olla. Mitä raiskausyritykseen tulee, toivon, etten joudu enää tulevaisuudessa vastaaviin tilanteisiin. Jotkut ovat syyllistäneet minua yksin matkailusta ja sanoneet, että tällaista voi odottaa. En kuitenkaan tällaisten asioiden takia haluaisi lopettaa matkailua enkä niin ole tehnytkään. Tekevälle kuitenkin sattuu.

Minun ideaalimaailmassani kaikki ihmiset voisivat kulkea vapaasti missä tahansa maailmalla ilman pelkoa. Rakastan luontokohteita, joten niissäkin olisi hyvä naisen saada viettää aikaa vapaasti. Kolumbian viidakossakin vaelsin pari kertaa yksin, mutta siellä sain olla turvassa. Ehkä olen välillä liian sinisilmäinen, mutta minun ideaalimaailmassani kaikki olisivat hyväntahtoisia ja kaikkiin voisi luottaa. Tämän kirjoituksen myötä toivon ihan jokaiselle suojelusta matkoillenne, minne ikinä menettekään. Pitäkää mieli avoimena ja uteliaana, mutta myös aistit valppaina ja intuitio herkkänä. Nauttikaa maailmasta ja elämänpolusta sekä antakaa kaikkien kolausten vahvistaa sisintänne.

~Sonja

Jos pidit lukemastasi tai se herätti ajatuksia, jaathan kirjoituksen eteenpäin myös muiden iloksi. 🙂
error0

5 thoughts on “Raiskausyritys Panaman viidakossa Solarten saarella säikäytti, mutta ei jättänyt traumoja”

  1. Hommaa mies itsellesi, niin näin ei tapahdu. Maailma on sinkkuja miehiä täynnä.

  2. Hyvä kirjoitus ja hienosti toimittu. Suosittelen sinulle Gavin De Beckerin kirjaa, The gift of fear. Sivuaa aihetta, mutta sitäkin enemmän antaa ajattelemisen aihetta siitä, miten intuitio toimii.

  3. Hyvin kerrottu todella tapahtunut tilanne. Se kauhu, joka syntyy tuollaisessa tilanteessa, on jotakin syvältä pulppuavaa joka saa ihmisen toimimaan vaistonvaraisesti. Onneksi selvisit siitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.