Avoautokyydistä alkoi uusi ystävyys

Seikkailuni jatkuivat San Franciscosta pieneen kylään nimeltä Montara. Kuten aiemmin kerroin, matkanteko julkisilla sinne vaikutti hieman hankalalta. Olin vielä hostellissani San Franciscossa, kun pähkäilin uuteen paikkaan siirtymistä. Omalle tyylilleni uskollisena otin Australiasta oppimani ”no worries” -asenteen ja ajattelin, että kyllä kaikki järjestyy. Luotin ja uskoin, että kaikki järjestyy parhain päin. Vein laukkuni hostellin respaan ja ajattelin viettää vielä yhden päivän cityssä ja pähkäillä illemmalla kylään pääsyä. Surffasin kuitenkin ensin kännykällä CouchSurfing-sivustolle ja laitoin itseni aktiiviseksi Hangouts-palveluun, jossa voi tavata muita reissaajia. Ideana on kirjoittaa sinne lyhyesti, mitä haluaa tehdä. Muut voivat sitten selata, ketkä ovat aktiivisena lähietäisyydellä. Muiden ”hangoutseihin” voi …

Continue Reading
Meeting my American sisters in San Francisco

San Franciscossa jokainen saa olla oma itsensä

San Franciscosta se kaikki alkoi, viiden viikon mieletön seikkailuni Yhdysvalloissa. Edellisestä visiitistäni tähän vapaamieliseen ja suvaitsevaiseen kaupunkiin oli kulunut jo 17 vuotta, joten oli aika päivittää fiilikset kaupungista ajan tasalle. San Franciscoa voisi kuvailla kaupungiksi, jossa jokainen saa olla oma itsensä juuri sellaisena kuin on. Kukaan ei katso pitkään, vaikka näyttäisit miltä tai ajattelisit täysin out of the box. San Franciscosta olikin hyvä aloittaa reissu tutustumalla uudelleen omaan itseensä ja ympäröivään maailmaan. Siellä tuntui, että minun piti ensin hukata itseni ihan täysin ja käydä tunteiden pohjamudissa, jotta pääsin aloittamaan uuden seikkailuni. Silloin minulla ei ollut vielä aavistustakaan, miten mieletöntä flow’ta, …

Continue Reading
Traveler's freedom

Yksin matkustaminen avaa mielenkiintoisia ovia

Yksin matkustaminen on asia, jota jokaisen olisi hyvä kokeilla jossain vaiheessa elämäänsä. Se avaa välillä niin mielenkiintoisia ovia, ettei voi kuin ihmetellä elämää ja sen eteen tuomia tilanteita. Yksin matkustaminen ei tarkoita sitä, että tarvitsisi olla yksinäinen ja tehdä kaikki asiat yksin. Yksin matkustaminen voi olla jopa sosiaalisempaa kuin yhdessä ystävien kanssa matkustaminen. On aivan mahtavaa matkustaa jonkun tärkeän ihmisen kanssa jakaen yhteisiä kokemuksia ja muistoja, mutta ihanaa on matkustaa myös yksin, jolloin tutustuu helpommin paikallisiin ja muihin matkailijoihin. Kun kulkee mieli avoinna ja luottavaisena, voi tutustua uskomattomiin tyyppeihin. Ainakin näin minulle on käynyt. Kaliforniassa olen taittanut matkaa vasta viikon, …

Continue Reading