Hyvästien aika koittaa aina joskus

Hyvästien aika koittaa jokaisessa ihmissuhteessa joskus. Toiset suhteet kestävät vain lyhyen tovin, toiset jopa sinne viimeiseen hengenvetoon saakka. Joka tapauksessa hyvästien aika koittaa kaikkien kanssa joskus. Aloin kirjoittaa postausta tällaisesta haikeasta aiheesta, sillä jokaiselle reissaajalle, maailmanmatkaajalle ja seikkailijasielulle hyvästit ovat arkipäivää. Vaikka ne ovat haikeita, niin jollain tavalla niihin tottuu. Jokaisen ihmisen kanssa ei voi olla jatkuvasti tekemisissä. Varsinkin maan ja asuinpaikan vaihtuessa monet ihmissuhteet jäävät taakse ja tilalle tulee uusia. Aina ei ole kyse lopullisista hyvästeistä, vaan ehkä myöhemmin nuo ihmiset palaavat elämääsi. Joidenkin kanssa tarina jatkuu siitä, mihin se jäi. Joidenkin kanssa käännetään uusi, puhdas sivu.

Shining Journey -matkablogi

Aurinkorannikolla väki vaihtuu

Aihe inspiroi minua juuri nyt, sillä olen viime päivinä pohtinut elämääni täällä Espanjan Aurinkorannikolla. Väki vaihtuu täällä todella tiuhaan. Monet suomalaiset viettävät täällä vain yhden talven, osa asuu pysyvästi. Alue on nostanut suosiotaan etenkin nuorten reissusielujen keskuudessa. Varsinkin nuoria yrittäjiä saapuu alueelle koko ajan lisää. Ihmiset ovat tavallista avoimempia, heihin tutustuu nopeasti. Uusia ystävyyssuhteita on helppo luoda aivan eri tavalla kuin Suomessa vaikkapa jossain pienellä paikkakunnalla, jossa kaikilla on omat, tutut kuvionsa ja lapsuudesta asti mukana kulkenut ystäväpiiri. Sellaisiin piireihin on paljon vaikeampi yrittää tunkea itseään mukaan. Täällä ystävyyssuhteet muodostuvat monesti ex tempore -tyylillä ja ennen kuin ehdit kissaa sanoa, olet jo uuden ystäväsi kanssa yhteisellä reissulla. Aurinkorannikko on myös hyvin kansainvälinen paikka, sillä kansallisuuksia löytyy kevyesti yli sadasta maasta.

Shining Journey -matkablogi

Tasan vuosi sitten minulla oli hyvin laaja ystäväpiiri läheisiä ystäviä täällä Aurinkorannikolla. Osan olin tuntenut vain vähän aikaa, mutta meistä oli tullut lyhyellä aikavälillä sydänystäviä. Vuoden aikana olen joutunut monta kertaa siihen tilanteeseen, että joku näistä läheisistä ystävistäni on kertonut minulle muuttavansa takaisin Suomeen tai johonkin toiseen maahan. Olen aina tuntenut haikeutta, mutta reissaajana ymmärrän, että silloin kun on mentävä, niin silloin todellakin mennään eikä meinata. Haikein mielin olen hyvästellyt ystävän toisensa jälkeen. Eivät nyt sentään kaikki ole lähteneet, mutta paikan energia aina muuttuu, kun ihmiset ympärillä vaihtuvat. Aina ei myöskään jaksa tutustua uusiin ihmisiin ja alkaa rakentaa uusia ystävyyssuhteita. Parasta onkin, kun ystävyyssuhteet muodostuvat spontaanisti ja aidosti.

Shining Journey -matkablogi

Kaliforniassa jätin monet hyvästit

Syksyn matkallani Kaliforniaan ja muihin USA:n osavaltioihin tutustuin todella ihaniin ihmisiin, joista osasta tuli sydänystäviä. Viimeksi tänään viestittelin yhden kanssa, että olen elämässäni jonkinlaisessa suvantovaiheessa, jossa mietin elämäni suuntaa ja seuraavia siirtoja. Hän sanoi, että voidaan soitella koska vain aiheesta. Yhdessä pohtiminen avaakin monesti aivan uusia näkökulmia asioihin. Vaikka ystäväni ovat pitkin maailmaa, on ihanaa, kun he ovat olemassa. Kaliforniasta Espanjaan palatessani koin kuitenkin monia haikeita hetkiä hyvästellessäni uudet ystäväni yksi toisensa jälkeen. Tiesin kyllä, että yhteydenpito jatkuu ja tapaamme vielä joskus. Silti on aivan eri asia olla jonkun kanssa tekemisissä lähes päivittäin sen sijaan, että yhteydenpito tapahtuu vain sähköisesti tai soittelemalla.

Onko paikkani täällä?

Olen viettänyt Espanjan Aurinkorannikolla nyt kolme talvea. Ensimmäisellä kerralla olin vain puoli vuotta ja palasin takaisin Suomeen toimittajan töihini. Elämässä tapahtui kuitenkin kaikenlaista, irtisanoin itseni vakiduunista ja palasin rannikolle seuraavana talvena. Nyt vietän neljättä talveani täällä. Tai puhutaan oikeastaan pidemmästä ajasta kuin talvi, sillä yleensä olen tullut tänne syksyllä ja ollut touko-kesäkuulle saakka. Viime aikoina olen pohtinut paljon sitä, onko tämä minun paikkani myös tulevaisuudessa vai onko paikkani jossain muualla. Kun puhuin suvantovaiheesta, tarkoitin sellaista elämän hidasta virtausta, jossa on aika kääntää katse sisimpään. Kun vuosi vaihtui, tapahtui kummallinen muutos energioissa. Yhtäkkiä aloin kaivata rauhaa ja hiljaisuutta sekä yksinoloa enemmän kuin pitkään aikaan. Aloin miettiä ja pohtia tekemiäni valintoja ja sitä, olenko menossa oikeaan suuntaan vai ihan metsään…

Shining Journey -matkablogi

Eri ihmiset eri poluilla

Minulle on ollut aina kohtuullisen helppoa kääntää elämässä uusia sivuja, hyvästellä ihmisiä. Olen kuitenkin onnellinen, että niin moni ihmissuhde on jatkunut siitä huolimatta, että fyysinen olinpaikkani on vaihtunut. Joidenkin kanssa yhteydenpito on jäänyt todella vähälle, mutta se ei aina tarkoita sitä, että suhde olisi jotenkin vähäpätöinen. Tietyt ihmiset ovat osa tiettyjä elämänvaiheita, joissa he ovat vahvasti läsnä. He elävät muistoissani kuitenkin aina yhtä tärkeinä, arvokkaina ja merkityksellisinä, vaikka jäisivät uusissa elämänvaiheissa taka-alalle tai vähemmälle yhteydenpidolle. He ovat kuin lyhtyjä, jotka ovat valaisseet elämäni polkua tähän asti. Osa pidemmästi, osa lyhyesti. Jokaisen ihmisen ei ole tarkoituskaan kulkea vierelläni koko elämän mittaista matkaa. Se ei tee heistä vähäpätöisempiä.

Shining Journey -matkablogi

Joskus on vain aika sanoa hyvästit

Vaikeaa minulle on ollut aina ihmissuhteiden lopullinen katkaiseminen. Joskus hyvästeille olisi kuitenkin todellista tarvetta, sillä jotkut ihmissuhteet vievät energiaa ilman, että niistä saisi mitään muuta irti. Viime aikoina olen miettinyt kovasti myös FB-kaverilistan läpikäymistä. Minulla on tällä hetkellä yli 700 kaveria, mutta ovatko kaikki todellisia kavereita? Eivät todellakaan. En vain ole saanut aikaiseksi käydä listaa läpi, sillä se on aikaavievää puuhaa. Nyt olen kyllästynyt roikottamaan kaverilistallani ihmisiä, jotka eivät koskaan reagoi mihinkään, kysy kuulumisia, eivät tykkää mistään jakamastani, eivät laita viestiä tai soita, pyydä tapaamaan tai ole ylipäätään millään lailla yhteydessä koskaan. Asia on ihan yhtä lailla toisinpäin eli jos minä en ole pitänyt heihin vuosiin mitään yhteyttä, mitä he tekevät listallani? Vuosi 2018 on alkanut jossain määrin irti päästämisen teemalla, joten ehkäpä saan käytyä tänä vuonna myös kaverilistani läpi. Kavereiden poistaminen ei tarkoita sitä, että minulla olisi jotain noita ihmisiä vastaan, mutta ehkäpä joidenkin kohdalla on aika sanoa hyvästit, jos ei yhteyttä ole vuosien saatossa puolin ja toisin muodostunut. Samalla saan energeettisesti tilaa uudelle.

Shining Journey -matkablogi

Tunteet on hyvä käsitellä

Lentokentillä ja juna-asemilla näkee usein liikuttavia hetkiä, kun ihmiset hyvästelevät toisiaan. Been there, done that, monta kertaa. Hyvästien jättämiseen tottuu, kun sen tekee riittävän monta kertaa. Sitä ei ota niin raskaasti, kun sen on kokenut jo monta kertaa. Lopulta kuitenkin kaikki tärkeät ihmiset elävät aina sydämessäni ja muistoissani, myös lopullisten jäähyväisten jälkeen. Jos itselle tärkeiden ihmisten hyvästely saa haikealle mielelle, silloin on hyvä antaa tunteiden virrata. Itse en ehkä koskaan siinä hetkessä lähde kyynelehtimään. Sen sijaan käsittelen nuo haikeuden tai surun tunteet omissa oloissani itsekseni, usein esimerkiksi musiikin tai muun luovan toiminnan kautta. Myös kirjoittaminen on suurta terapiaa.

Miten sinä koet tärkeiden ihmisten hyvästelyn? Onko se helppoa vai vaikeaa? Miten käsittelet hyvästelyyn liittyviä tunteita?

~Sonja

Did you like the blog post? Please share it on social media! 🙂

6 thoughts on “Hyvästien aika koittaa aina joskus”

  1. Niin se vaan on, että joskus on tarvitaan luopumista saadakseen jotain tilalle. Olen käynyt itse samanlaisia pohdintoja läpi joidenkin ystävyyssuhteiden kanssa. Joskus tuntuu, että joillekin olet aina kuunteleva korva ja olkapää mitä vasten itkeä, mutta et koskaan saa itse mitään takaisin. Olisi kiva, jos minultakin joskus kysyttäisiin, mitä sulle kuuluu. ”Voihan sen lukea blogista”, kuten eräs ystäväni sanoi 🙁 Niinpä.

    Tai sitten lähipiirissä on niitä, jotka pyrkivät hyötymään sinusta taitojesi tai suhteidesi ansiosta. Ja sitten niitä, jotka ovat ottaneet oikeudekseen arvostella sinua jatkuvasti. Tai sitten niitä, jotka eivät koskaan kannusta, osoita ymmärrystä tai hyväksyntää. Luulen, että olen onnellisempi, kun karsin ympäriltäni sinne pesiytynyttä negatiivista energiaa. Ne harvat hyvät ystävyyssuhteet ovat kultaa, niistä kannattaa pitää tiukasti kiinni.

    Kiitos hyvästä kirjoituksestasi.

  2. Voihan Facebookin kaverilista, siinä onkin työnsarkaa! Tuntuu siltä, että jos oikeasti karsisin sieltä pois kaikki, joita en oikeassa elämässä missään tilanteessa pyytäisi vaikka kahville, niin jäljelle jäisi varmaan alle 30 ihmistä, sukulaiset ja perhe mukaanlukien 😀 Oon vaan niin laiska naputtelemaan… Mulla on kaverisuhteet kuihtuneet pitkälti jo ihan sillä, että oon muuttanut ensin Etelä-Pohjanmaalta Tampereelle ja myöhemmin Tampereelta Turkuun. Uusi elämäntilanne nuorena äitinä suuntasi kaveriverkostoa entisestään, kun toiset jatkoivat opiskelijabileissä käymistä keskellä viikkoa ja toiset taas tulivat elämääni samanikäisten lasten myötä. Voinpa siis vaan kuvitella, kuinka dynaamista ihmissuhteiden kirjo on siinä vaiheessa, kun liikutaan maapallon kolkasta toiseen, ihmisiä menee ja tulee jatkuvasti. Tää aihe herätti mussa näköjään näinkin paljon ajatuksia, niin ehkä tästä voisi väsäillä itsekin ihan oman postauksensa! 😀

  3. Kaunis postaus <3 Samaistun Terhin kommenttiin, ne lapsuuden ystävyydet tuntuu olevan niitä vahvimpia. Sitten on sellaisia, kun on maailmalla tavannut samanlaisia seikkailijasieluja, joiden kanssa tulee mahtavasti juttuun ja ollaan täysin samalla aaltopituudella. Hyvästejä en juuri sano kenellekään, sillä reissussa tapaamien seikkailijasiskojen kanssa on aina hyvät mahdollisuudet, että jossain päin maailmaa vielä törmätään. Yhteyttä pitäisi kyllä pitää useammin, siinä on tsemppaamisen varaa.

  4. Kääk, jatkuvat hyvästit on kyllä matkustamisen varjopuoli – vaikka tavallaan ne suuret tunteet on myös jotenkin se hienokin osa tätä kaikkea. Kun muutin ensikertaa ulkomaille Australiaan ja sieltä puolen vuoden päästä takaisin Suomeen, hyvästit oli niin sydäntäsärkevät että jo mietin mielessäni että I’m done here, en matkusta mihinkään näin kauas enää ikinä tai ainakaan tutustu ihmisiin näin hyvin! 😀

    Nykyään moni itselleni kaikkein rakkain ihminen asuu ihan ympäri maailmaa, mutta se tuntuu lähinnä rikkaudelta! <3

    Hyvästeihinkin tietyllä tavalla tottuu (ei sellaisiin ikuisiin), nykyään kun lähden mistäkin niin välillä jopa säikähdän lähes kylmää suhtautumista tilanteeseen! 😀

  5. FB_kaverit, niin ovatko ne kavereita laisinkaan?
    Joidenkin ihmisten kanssa polut yhtyvät ja joidenkin kanssa erkanevat, ja tavatessa huomaa että aika tai välimatka on tehnyt tehtävänsä. Ei välttämättä ole enää mitään yhteisiä puhumisen aiheita. Kun joidenkin kanssa tuntuu siltä, että asiaa riittäisi vaikka kuinka paljon ja pitkälle pikkutunneille. Sellaista elämä on, haikeaa mutta hyvin antoisaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *