Boynton Canyon ja rakkaudellinen kohtaaminen

Sedonan taika on saanut otteen minusta. Herään jo toista kertaa samasta paikasta keskeltä luontoa. Olemme löytäneet mukavan leiriytymispaikan, jossa nukkua autossa. Olen valvonut yöllä täysikuun takia, pitänyt ovea auki ja katsellut tähtitaivasta sekä kuunnellut erämaan ääniä. Lähdemme aamupalalle Chocotree-luomukasvisravintolaan. Tilaan itselleni välimerellisen wrapin ja punajuurimehun. Chocotree on aivan loistava ravintola, josta löytyy niin aamupalaa, lounasta kuin illallista terveellisen, ravitsevan ruoan ystäville. Oloni on levollinen syödessäni kaikessa rauhassa ja kuunnellessani taustalla soivaa ambienttia buddhamusiikkia.

Laskua maksaessani kysyn, mitä vaellusreittiä tarjoilija suosittelee. Hän neuvoo minut Boynton Canyonin vaellukselle, jossa on kuulemma kauniit maisemat. Tarjoilijatar sanoo tämän syvällä kokemuksen rintaäänellä, sillä hän on asunut Sedonassa 19 vuotta. Viereisessä pöydässä istuva, Los Angelesista oleva mies kuulee keskustelun ja suosittelee puolestaan Chimney Rockin vaellusta.

Miten kohdata karhu?

Teemme Boynton Canyonilla ensin noin neljän kilometrin mittaisen kävelyn, joka kulkee alhaalla metsän siimeksessä. Polun alussa oleva kyltti kertoo, että suuntana on Deadman’s Pass. Nimi ei enteile turvallista reittiä, eikä mielikuvaa ainakaan helpota kyltin alapuolella oleva varoitus karhuista. Kyltissä on kuitenkin paljon ohjeita karhun mahdolliseen kohtaamiseen. Pakoon ei saa juosta, vaan on pysyttävä rauhallisena ja puhuttava kovalla äänellä tai huudettava. Jos karhu hyökkää, on taisteltava sen kanssa. Karhut kuitenkin luonnostaan pelkäävät ihmisiä, joten hyökkäys on epätodennäköinen. Tärkein ohje on se, ettei karhuja saa ruokkia. Vuonna 2014 yksi alueella elävä karhu jouduttiin lopettamaan sen vuoksi, että vaeltajat olivat ruokkineet sitä. Se oli alkanut jahdata ihmisiä.

Me emme onneksi näe polulla kuin lintuja ja pikkueläimiä, kuten palokärjen ja söpöjä oravia. On hauska seurata, miten ne vikkelästi puikkelehtivat ylös puuhun. Alueella on kuulemma myös kalkkarokäärmeitä, joten tärkeää on tarkkailla, mihin astuu. Polun varrella oleva joki on kuivunut. Ympärillämme on punaisia kivimuodostelmia ja jylhiä vuoria. Maisemat jo reitin alussa ovat mahtavat. Jossain vaiheessa polku kulkee erään resortin takapihalta, vaikka ollaan luonnonpuistossa. Sen jälkeen on pelkkää rauhaa ja hiljaisuutta.

Polulla ei ole ruuhkaa. Vain muutama ihminen tulee vastaan koko reitillä. Nousua ei ole läheskään yhtä paljon kuin Cathedral Rockin tai Red Rock State Parkin vaelluksilla. Ensin on tasaista, mutta perillä on hieman nousua. Taivaalta ripottelee vähän vettä, mikä raikastaa oloa kivasti kuumassa kelissä. Metsän siimeksessä on myös varjoa, ennen kuin nousemme ylös punaisille kallioille ihailemaan kanjonia. Kaiku kuuluu hyvin ja innostumme huutelemaan toisillemme kaikenlaista, kun ei missään ole ketään. Paluumatkalla reitti näyttää erilaiselta. Näen eri asioita kuin tullessa. Auringon valo osuu maisemiin eri tavalla, joten tuntuu melkein, kuin kävelisi eri reittiä pois.

Rakkauden energiaa ja maagisia voimia

Päätämme käydä vielä toisessa suunnassa olevalla näköalapaikalla, jonne on vain lyhyt matka. Kävellessämme sinne kuulen kiehtovaa huilumusiikkia. Katson äänen suuntaan ja näen kapean, jyrkän kalliomuodostelman. Sen päällä istuu mies soittaen huilulla taianomaisia säveliä. Ihmettelen, miten ihmeessä hän on päässyt ylös tuollaiseen paikkaan. Kävelemme metsän poikki ja kierrämme kalliot, jotta pääsemme äänen luokse. Kallioilla istuvat vaeltajat alkavat taputtaa, sillä vanha mies lopettelee juuri soittoaan.

Soittajamies kiipeää alas korkealta lohkareelta, katsoo minua ja ojentaa käteeni sydämen muotoisen kiven. Se on Arizonan maaperän pyhää, punaista kiveä. Hän sanoo kiven olevan täynnä rakkauden energiaa ja maagisia voimia. Mies kehottaa minua aina rakastamaan kaikkia ja kaikkea ympärilläni olevaa sekä levittämään rakkautta maailmaan, missä ikinä kuljenkaan. Silmäkulmani kostuvat, tilanne on liikuttava. Mies on vanha, hänen tukkansa on melkein valkoinen. Hän on hyvin henkinen. Miehellä on lempeä katse ja viehättävä energia. Hän puhuu elämän taianomaisuudesta ja siitä, miten rakkaus leviää ympäri maapalloa pala palalta. Hän sanoo, että meidän pitää vain yhdistyä sydämen kautta maahan, maadoittua ja levittää rakkautta sekä hyviä ajatuksia kaikkialle. Mies on ihanan aito ja pyyteetön.

Kohtaaminen jättää jäljen

Kiipeän ylös kapealle lohkareelle, josta mies on juuri laskeutunut. Sinne on vaikea päästä ja mietin edelleen, miten ihmeessä tuo vanha mies on sinne mennyt. Vietämme ylhäällä yli tunnin nauttien maisemista. Tunnin aikana koemme sään koko kirjon, sillä ensin alkaa tuulla ihan vietävän lujaa, sitten alkaa sataa ja lopuksi paistaa. Ylitsemme lentää helikopteri, jolle heilutamme. Ufoja emme sentään näe, vaikka intiaanifestareilla kuuntelin juttua ufoista ja toisten maailmojen yhteydenotoista intiaanilta, jolta ostin taideteoksen. Tunnelma on joka tapauksessa maaginen ja pyhä. Ympärillä on vain luonnon rauhaa ja seesteisyyttä. Takana on rakkaudellinen kohtaaminen, joka on jättänyt jälkensä. Tuo vanha, viisas mies oli kuin toisesta maailmasta. Heiluttaen hän jatkoi huilunsa kanssa matkaa metsän siimekseen.

Myöhemmin iltamme jatkuu tutulla leiripaikalla kaunista kuunnousua ihaillen. Leirielämä alkaa tuntua kotoisalta. On ihana elää luonnon rytmissä. Tällä kertaa näen kuutamon loisteessa leiskuvan tulilinnun, ennen kuin nukahdan levolliseen uneen.

Vanhan miehen sanomaa lainatakseni, muistakaahan rakastaa toisianne ja levittää ympärillenne hyviä asioita! <3

~Sonja

PS. Seuraathan jo blogiani Facebookissa ja Instagramissa?