Ystävät

Ystävät ovat matkoja omaan sisimpään

Ystävien merkitys elämässäni on valtavan suuri. Vaikka olen luonteeltani jonkin sortin yksinäinen susi, joka viihtyy itsekseen ja tarvitsee paljon omaa aikaa, en voisi kuvitella elämää ilman ystäviä. Heidän kanssaan elämä on niin paljon parempaa ja laadukkaampaa. He ovat minulle peilejä, opettajia, elämän kanssakulkijoita, totuudentorvia, ilojen ja surujen jakajia sekä piristäviä ilopillereitä. Olen niin kiitollinen siitä, että saan jakaa maanpäällistä matkaani yhdessä upeiden ystävien kanssa. Jokainen ystävä on tärkeä omalla tavallaan.

Ystävät ovat kuin matkoja

Jokainen ystävä on oikeastaan kuin matka, jonka varrella opin uutta itsestäni ja elämästä. Joskus matka on kevyt ja iloinen, toisinaan kivinen ja raskas. Toisten ystävien kanssa matka kestää koko elämän, joidenkin kanssa vain pienen hetken. Joskus aiemmin ajattelin, että tärkeimpiä ovat pitkät ja kestävät ystävyyssuhteet. Nykyään ajattelen, että valtavan suuri merkitys on myös lyhyemmillä ihmissuhteilla ja ystävyyksillä. Jotkut ihmiset vain tupsahtavat elämäämme kuin tyhjästä, ovat läsnä aikansa ja häviävät sitten jonnekin.

Ei pidä kuitenkaan aliarvioida tällaisia suhteita. Joskus lyhyet ystävyydet saattavat opettaa meille enemmän kuin uskommekaan. Ehkä he peilaavat kasvun paikkojamme, antavat sysäyksen oikealle tielle, pelastavat meidät pulasta tai inspiroivat. Jokaisella ystävällä on tärkeä merkitys.

Kun on itse hyvin moniulotteinen persoona, myös ystävyyssuhteiden kirjo on laaja kuin sateenkaaren koko spektri. Ystäviä löytyy kaikista ikäluokista, erilaisista sosiaalisista lähtökohdista, eri maista ja kulttuureista sekä harrastuspiireistä. Se rikastuttaa elämää valtavasti. Toisten kanssa ystävyys on kepeää yhdessäoloa ja yhteisiä seikkailuja, toisten kanssa puuhataan samojen harrastusten parissa ja joidenkin kanssa sukelletaan todella syvälle, pohditaan ihmismieltä pohjamutia myöten sekä mietitään yhdessä elämän suuria kysymyksiä.

Toiset antavat energiaa, iloa ja kannustusta, kun taas toiset auttavat näkemään, missä voisi ihmisenä kehittyä. Osa on kulkenut vierellä lähes koko elämän, osa on hypännyt veneeseen matkan varrelta. On valtavan suuri rikkaus katsoa, mikä ihana ystävien joukko veneeseen on kertynyt. Hymy kasvoilla voi myös miettiä niitä ystäviä, jotka ovat syystä tai toisesta päättäneet hypätä pois laivasta jossain kohtaa.

Sedona, Arizona, Sonja Riihikangas, Shining Journey -matkablogi

Ystävät auttavat kehittymään elämän polulla

Matkailua ei ole pelkästään matkailu maasta ja seikkailusta toiseen. Matkailua on syvällisesti ajateltuna myös kaikki, mitä mielessämme ja sisimmässämme tapahtuu. Se on matkantekoa omaan sisimpään, sillä ulkoinen maailma on vain osa todellisuutta.

Rikas sisäinen maailma on paljon tärkeämmässä roolissa kuin kaikki, mitä ulkoisessa maailmassa tapahtuu. Ystävien merkitys on suuri juuri tässä sisäisessä maailmassa. Heillä on suuri merkitys siihen, miten maailman koemme. Ystävät auttavat meitä kehittymään elämän polulla.

He auttavat meitä näkemään sisimpäämme, jos vain haluamme sinne kurkistaa. Joskus se voi olla ahdistavaa, jopa pelottavaa. Helpompaa olisi vain keskittyä kaikkeen, mikä on ulkopuolellamme. Mitä syvemmälle sisimpään uskaltaa kurkistaa, sitä upeammaksi seikkailu käy.

Miten ystävyyttä sitten voi ajatella matkailun näkökulmasta? Uudessa matkakohteessa on tietenkin mahtava tutustua upeisiin nähtävyyksiin. Jos minulta kysyttäisiin, kumpi on ollut upeampaa, nähdä vaikka Golden Gate Bridge vai tutustua uuteen ystävään San Franciscossa ja kokea kaupunkia yhdessä, vastaus olisi helppo. Kun palaan matkalta kotiin, tuskin enää mietin, miten hieno jokin nähtävyys oli. Sen sijaan mieltä lämmittävät vielä pitkään muistot uusista ystävyyksistä matkoilla. Muistot hauskoista hetkistä, kun nauroimme kippurassa, eksyimme kaupunkiin tai jopa jouduimme yhdessä koettelemuksiin, joista hymy oli h-hetkellä kaukana.

Nuo hetket jäävät mieleen elämään. Ne ovat niitä muistoja, joita ei unohda, vaikka vuosia kuluisi välissä. Varsinkin yksin reissatessa on upeaa, kun tutustuu matkoilla uusiin ihmisiin tai voi taittaa vaikka osan matkasta yhdessä hyvän matkakumppanin kanssa. Entä katsonko myöhemmin tietokoneelle tallentamiani kuvia rakennuksista ja muista nähtävyyksistä? Tuskin niitä enää vilkaisen, mutta ystävien kanssa kuvatuille hauskoille videoille nauran vielä vuosienkin päästä. Ehkä joskus kiikkustuolissa vieläkin enemmän. Antakaa minun siis kuvata.

Ystävät, roadtrip friendship

Jokaiselle ystävälle on aikansa ja paikkansa

Rakkaat ystäväni, olette kaikki tärkeitä. En aina ehdi pitää yhteyttä niin paljon kuin haluaisin, koska teitä on niin paljon ympäri maapalloa. Olemme kulkeneet ehkä vain hetken yhteistä matkaa, ehkä jo pitkän taipaleen. Joidenkin kanssa välissä on ollut vuosia, yhteydenpito on jäänyt arjen jalkoihin. Joidenkin kanssa yhteydenpito on jäänyt kokonaan. Olimme ehkä joskus todella hyviä ystäviä, mutta elämä on vienyt meitä eri suuntiin. Nämäkin ystävät ovat tärkeitä, heille on ollut oma aikansa ja paikkansa. He elävät sydämessä ja noissa hetkissä.

Joihinkin ystäviin olen jopa katkaissut yhteyden, jos olen kokenut ystävyyden liian kuormittavaksi itselleni. Näistäkin ihmisistä pyrin pitämään hyvät muistot mielessä sen sijaan, että miettisin rankkoja hetkiä. Ystävyys on pohjimmiltaan rakkautta, johon kuuluu laaja tunteiden skaala. Yhdessä eletyille hetkille ei voi laittaa mitään hintalappua, niistä voi vain tuntea syvää kiitollisuutta ja onnellisuutta.

Ihanaa ystävänpäivää jokaiselle ystävälleni ja myös tuntemattomille. Hekin ovat ystäviä, joita en vain ole vielä tavannut. Tämän kommentin myötä haluan muistuttaa, että aina voi myös ystävystyä uusiin ihmisiin, kun elää sydän auki. Muistathan olla kiitollinen jokaisesta ystävyyssuhteesta, sillä ystävät eivät ole itsestäänselvyys. Siksi jokainen ystävä on tärkeä ja uniikki juuri sellaisena kuin on.

~Sonja

PS. Jos haluat seurata elämääni reaaliajassa, kannattaa ottaa tilini @sonjaevita_shiningjourney Instassa seurantaan.

4 thoughts on “Ystävät ovat matkoja omaan sisimpään”

  1. Pitää kunnioittaa ystäviä, sillä en ole helppo ihminen ystävänä. Jos jotain lohduttaa, ei ole aina helppoa olla itsenkään kanssa. Ihmisillä pitää olla aika roisi huumorintaju. Ryhmässä, jossa oli 1980-luvun teinejä, yksi esitteli ruumisarkkua. Sanoin, että mitäpä jos ennen seuraavaa 80-lukua mennään kaikki ruumisarkkuun. Yksi sitten kiinnitti huomion siihen, että puhuin arkusta yksikössä. Sanoin, että saha sijaa antaa.
    Minulla on melko harvinaisen korkea äly. Tiettyyn pisteeseen asti se tarkoittaa, että kapitalisti voi nyhtää minusta voittoa. Sen jälkeen se tarkoittaa, että minä tajuan sen merkitsevän vain sitä, että olisin jonkun lypsylehmänä ja kieltäytymistä siitä roolista. Sen lisäksi kaikki ihmiset vaikuttavat tyhmiltä ja koko maailma suorastaan idioottien hallitsemalta. Sellaisessa tilanteessa masentuu ja tuntee kosmista yksinäisyyttä. Kadehdin ihmisiä, jotka eivät ole niin älykkäitä. On tietysti asioita, joissa minä en ole älykäs, se on ainakin lohdullista. Joissain asioissa olen suorastaan dorka, mikä taas avaa mahdollisuudet oppimisille ja viisaampieni kuuntelemiselle.

  2. Joo, ystävät ovat tosi tärkeitä varmaan jokaiselle. Minulla on muutama ns. oikea ystävä, joka pysyy mukana niin hyvissä kuin huonoissa hetkissä. Eihän se määrä ole merkitsevä, vaan laatu, näin minä ajattelen. Toki ystäviä voisi olla tosiaan enemmänkin, toivottavasti heitä tulee elämän varrella vielä uusia. Kiitos kauniista ajatuksista!

  3. Hienosti sanoitit ajatuksiasi ystävyyden monipuolisuudesta. Voisin allekirjoittaa koko jutun. Minä viihdyn yksin sekä kotona että reissatessa, itseasiassa tarvitsen yksinäisyyttäni aika-ajoin, mutta yhtälailla nautin kaikkien ystävieni seurasta. Sekä niiden jotka ovat olleet elämässäni vuosia että niiden, jotka yksin reissatessa taittavat matkaa hetken kanssani.

  4. Ihana teksti ystävistä ja ystävyydestä! Minä matkustan yleensä perheen kanssa, ja valitettavasti silloin tulee harvoin oikeasti tutustuttua ihmisten kanssa. Joistakin paikallisista on tullut ystäviä, mutta muiden matkailijoiden kanssa tulee korkeintaan vietettyä hetki yhteistä aikaa. Minulle matkablogin pitäminen on kuitenkin tuonut niin paljon ihania ystäviä, että on vaikea jopa muistaa aikaa ennen heitä. Enää emme edes keskustele pelkästään matkoista ja matkabloggaamisesta, vaan näiden ystävien kanssa jaetaan kaikki ilot ja surut. Ja heidän kanssaan on äärimmäisen hauskaa matkustaa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.