Espanjan koronakevät on ollut erikoinen aikakausi. Nyt on kulunut kymmenen viikkoa siitä, kun koronahässäkkä Espanjassa alkoi. Silloin maa laitettiin totaaliseen lockdowniin, ihmiset lukittiin koteihinsa ja asetettiin tiukka ulkonaliikkumiskielto, joka jatkui seitsemän viikkoa. Sen jälkeen olemme asteittain palanneet tavalliseen elämään, mutta vielä on pitkä tie edessä. Vapun jälkeisenä päivänä pääsimme ensimmäistä kertaa ulkoilemaan annettujen ulkoiluaikojen puitteissa niin, että 14-70-vuotiaat saavat ulkoilla kello 6-10 tai 20-23. Aika siinä välissä on jaettu lasten, heidän huoltajiensa ja ikäihmisten kesken erilaisiin lohkoihin. Näitä ulkoiluaikoja noudatetaan edelleen, mutta alkuviikosta siirryimme vaihe nollasta vaihe ykköseen ja saimme lisää vapauksia. Tällä hetkellä säännöt ovat niin sekavat, ettei niistä ota selvää Erkkikään. Saatavilla on niin ristiriitaista tietoa, ettei auta kuin jotenkin yrittää luovia sääntöviidakossa sakkoja vältellen.
Ilon energioita ja tunteiden vuoristorataa
Seitsemän viikon totaalikaranteeni sujui omalta osaltani hyvin ja ilokseni huomasin, että pystyin pysymään ilon energioissa valtaosan karanteeniajasta. Toki välillä tunteiden vuoristorata otti voiton, kun menetin kaikki työni ja jouduin hautaamaan haaveet seikkailuista Espanjan kauniissa keväässä. Toimeentulon romahdus ja ajatukset omasta hyödyttömyydestä ovat välillä saaneet vallan, mutta toisaalta on hyvä käydä erilaisia tunteita läpi ja löytää oma arvokkuutensa jotain toista kautta. Alakulon päivinä olen ihan suosiolla ajatellut, että okei, ryvetään nyt sitten kunnolla koko päivä peiton alla näissä tunnelmissa ja huomenna on uusi päivä. Kotona oleminen ja rajaton aika on myös passivoinut minua. Vaikka olisi ollut aikaa kirjoittaa blogia tai tehdä vaikka mitä järkevää, en vain ole saanut aikaiseksi.
Kiitollisuutta ja hulvatonta karanteenielämää
Valtavaa kiitollisuutta olen kokenut siitä, että asun aivan mielettömän ihanassa asunnossa, jossa on kaksi kattoterassia ja runsaasti tilaa kahdessa kerroksessa. Olen miettinyt ihmisiä, jotka joutuvat olemaan pienissä asunnoissa ilman minkäänlaista ulkoilumahdollisuutta. Itse olen sentään voinut joogata ja jopa kävellä ympyrää kattoterassilla. Olen myös saanut asua kahden upean kämppiksen kanssa, joiden kanssa olemme keksineet aivan hulvattomia juttuja. Olemme järjestäneet ex tempore -illanistujaisia ja bileitä eri teemoilla, musisoineet ja vetäneet välillä livetreenejä Instagramissa, kuvanneet poskettomia TikTok-videoita, treenailleet yhdessä terassilla ja nauraneet toistemme jutuille vesi silmissä. Seitsemän viikkoa suljettuna samaan asuntoon 24/7 on sen verran pitkä aika, että on siinä monenlaisia juttuja ehditty kelata läpi. Jos sinua kiinnostaa hulvaton karanteenielämämme, voit katsoa siitä tekemäni videon tästä linkistä.
Kun kaikki keikahtaa päälaelleen
Karanteeniaika on saanut myös todella pysähtymään ja kelaamaan omaa elämää monesta eri näkökulmasta. Voi olla, että elämä keikahtaa ihan päälaelleen vielä lähitulevaisuudessa. Monenlaisia uusia haaveita on alkanut putkahtaa pintaan, kun taas osa vanhoista haaveista ei tunnukaan enää niin merkityksellisiltä. Toki tässä on vielä aikamoinen myllerrys oman pään sisällä menossa tulevaisuuden suunnitelmien suhteen, joten kirjoitan näistä lisää, kun uusi suunta alkaa hahmottua. Tällä hetkellä nimittäin päässäni kiehuu aikamoinen soppa. Valittavana on monenlaisia polkuja, joita lähteä kulkemaan. On tietenkin tuttuja ja turvallisia polkuja, mutta myös aivan uusia ja hämmentäviäkin ajatuksia siitä, mihin suuntaan elämä voisi kulkea. Aina on tietenkin myös mustan hevosen vaihtoehto.
Yksin oleminen on tärkeää
Normielämässä olen aika kova menemään ja seikkailemaan pitkin maailmaa, tapaamaan ystäviä ja olemaan sosiaalinen. Monesti priorisoin sosiaaliset suhteet kaiken muun edelle ja vasta sen jälkeen tulevat työt ja kaikki muut askareet. Nyt on tehnytkin todella hyvää, kun en ole päässyt kodista mihinkään. On pitänyt oikeasti pysähtyä ja olla omien ajatustensa kanssa. Omissa oloissa oleminen on ollut todella antoisaa. Sisäinen rauha on kasvanut ja kasvattanut onnellisuutta. Vaikka ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin ja tarvitsee sosiaalisia kontakteja, myös yksin oleminen on mielestäni tärkeää. Yksin ollessa ei ole kenenkään vaikutuspiirissä, vaan pääsee syvemmin miettimään, mitä itse kaipaa elämältä. Välillä sitä vain innostuu liikaa niin, että on tuhat rautaa tulessa. Nyt on saanut luvan kanssa levähtää.
Vankeudesta vapauteen henkisellä harjoittelulla
Karanteenin aikana olen myös huomannut, miten paljon pienet arjen asiat tuovat onnellisuutta elämään. Onnellisuus kumpuaa sisältä. Käytännössä olimme seitsemän viikkoa kuin vankilassa, mutta lopulta jokainen luo mielessään oman vankilansa tai on vapaa, vaikka olisi vanki. Itselleni vapaus-teema on ollut jo lapsesta lähtien tärkeä elämässä ja siihen liittyen on pitänyt käydä monia oppiläksyjä. Vapauden kaipuu on ollut aina suuri. Siksi tällainen vapauden riisto on ollut myös aikamoista henkistä harjoittelua, kun on pitänyt löytää se oma, sisäinen vapaana lentävä lintu vankeudesta huolimatta. Fyysisesti on ollut ikään kuin vanki, mutta henkisesti täysin vapaa.
Kun pääsimme kolme viikkoa sitten ensimmäistä kertaa ulkoilemaan seitsemän viikon sisällä olemisen jälkeen, se tuntui aivan mielettömän upealta. Tekemäni video tiivistää tuon elämyksen kaikkein parhaiten, koska kuvasin omat reaktioni livenä juuri sillä hetkellä, kun ne tapahtuivat. Olin kuin pieni lapsi, joka on päässyt ensimmäistä kertaa johonkin uuteen, jännittävään paikkaan kokemaan ja aistimaan.
Espanjan koronakevät jää muistoihin
Vaikka koronakevät on aiheuttanut sen, että monet seikkailut ovat jääneet kokematta, ystävät tapaamatta ja työt tekemättä, en kuitenkaan vaihtaisi tätä aikaa pois. Tämä on ollut hyvin tärkeä kokemus ja elämys. Tämä aika jää muistoihin ja historian kirjoihin. Jännää on myös se, miten paljon voi tavallaan tapahtua, vaikka näennäisesti ei tapahtuisi juuri mitään. Vaikka olen viettänyt kotona pari kuukautta käymättä missään, elämääni on siitä huolimatta astunut uusia, mielenkiintoisia ihmisiä ja omia hengenheimolaisia. Yhteys on palautunut myös sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat kulkeneet hetken hieman etäämmällä. Itsestäkin on löytynyt uusia ulottuvuuksia.
Lockdownista vaiheittain kohti vapautta
Kolme viikkoa sitten siirryimme totaalisesta lockdownista vaihe nollaan. Osa yrityksistä sai avata ovensa ja mikä parasta, saimme oikeutemme ulkoiluun takaisin. Tällä viikolla siirryimme vaihe ykköseen ja lähdin ensimmäistä kertaa luontoretkelle. Kävimme patikoimassa parin ystävän kanssa Benahavisissa. Luontoretkien säännöistä on edelleen todella ristiriitaista tietoa saatavilla. Itse olen siinä uskossa, että järjestetylle retkelle pääsee mihin aikaan päivästä tahansa, kunhan ryhmäkoot ovat pieniä, ihmisillä maskit ja pidetään turvavälejä. Yksin tai saman talouden väen kanssa ja ehkä jopa ystävien kanssa voi mennä luontoon aamulla kello 6-10 tai illalla kello 20-23 eli ulkoiluaikoina, mutta tästä on liikkeellä monenlaista tietoa enkä itse enää luota oikein mihinkään. Osa lähteistä sanoo, ettei luontoon saisi mennä ollenkaan, ellei paikka ole oman kunnan alueella. Osa sanoo, että saa mennä, kunhan pysyy Málagan provinssin sisällä.
Luovimista älyttömien sääntöjen viidakossa
Tällä hetkellä ulos voi periaatteessa mennä koska tahansa, kunhan on menossa asioimaan jonnekin. Urheilemaan ei saa mennä tai harrastamaan liikuntaa muuta kuin annettujen aikojen puitteissa kello 6-10 tai 20-23. Tämä onkin mielenkiintoista. Jos siis lähden lenkille kello 14, poliisi voi antaa minulle 600 euron sakon. Kaikki on kiinni siitä, miten asioita tulkitsee. Jos minulla on trikoot ja toppi, saan todennäköisesti sakon. Jos taas pukeudun hellemekkoon, voin sanoa olevani matkalla rantabaariin. Silloin asia on ok. Kun palasimme Benahavisin luontoretkeltä, näimme Torreblancassa, kun poliisi sakotti pyöräilijää. Hänellä oli viimeisen päälle urheiluvaatteet päällä, näytti ihan kilpapyöräilijältä. Käry kävi, kun urheili väärään kellonaikaan eikä näyttänyt siltä, että oli matkalla baariin.
Ylipäätään aivan älytöntä on mielestäni se, että terasseille saa nyt mennä kaljalle, mutta luontoon ei pääse kuin riskillä. Mitään terveydellisiä tai lääketieteellisiä perusteita tällaisille säännöille ei ole. Ulkoiluajat ovat jo ihmeelliset, sillä ne aiheuttavat ruuhkia, kun kaikki änkeävät yhtä aikaa Paseolle kävelemään. Vaihe nollassa sääntönä oli, että ulkoilla saa kilometrin säteellä kotoa ja urheilla saa oman kunnan alueella. Se ei koskaan selvinnyt, mikä on ulkoilun ja urheilun ero. Mihin raja pitäisi vetää? Kuka määrittelee tämän eron?
Miksi ylipäätään kaikki ulkoilevat samaan aikaan pienessä sumpussa kilometrin säteellä, jolloin asutusalueet ja Paseo ruuhkautuvat? Olisi järkevämpää, että ulkoilla saisi isommalla alueella, jolloin ihmiset hajaantuisivat. Riskiryhmille voitaisiin säätää oma ulkoiluaika, jolloin muilla ei olisi asiaa ulos. Muut voisivat sitten ulkoilla muutoin koska ja missä tahansa noudattaen maalaisjärkeä.
Maalaisjärjelle olisi kysyntää
Pari viikkoa sitten kävelin rantaviivaa kohti Malagaa. Lentokentän kohdilla on rauhallinen luontoalue eikä asutusta. Ajattelin, että siellä saan rauhassa kävellä. Jos olisin lähtenyt Torremolinosin keskustaan päin, siellä olisi ollut paljon ulkoilijoita. Kun palasin kävelyretkeltäni, kolme poliisia seisoi rannalla ja mietin, että mitähän nyt olen tehnyt. Olin kuulemma kävellyt Torremolinosista Málagan puolelle rajan yli, mikä ei ollut sallittua. En sentään saanut sakkoa. En edes ole koskaan tiennyt, missä Málagan raja kulkee. Nytpä sekin selvisi.
Tällaisten asioiden kanssa toivoisin, että voitaisiin käyttää maalaisjärkeä sen sijaan, että vain noudatetaan sokeasti sääntöjä, joilla ei ole mitään pointtia. Jos ajatellaan asiaa koronan tartuttamisen näkökulmasta, varmaan tartunta- tai tartutusvaara olisi ollut isompi, jos olisin kävellyt ruuhkaisessa keskustassa. Kävelystäni rauhallisella rannalla ei koitunut kenellekään harmia, mutta ”säännöt ovat sääntöjä”. Yhteiset säännöt ovat mielestäni hyväksi, jos niillä on jokin kaikkia hyödyttävä pointti. Sitten on olemassa sääntöjä, joilla ei ole mitään pointtia eikä tarkoitusta. Ne vain turhauttavat ja vievät uskoa koko systeemiin.
Tällä viikolla Espanjassa tuli voimaan myös maskipakko, joka oli jo aiemmin voimassa julkisissa kulkuvälineissä. Nyt maski pitää olla päässä asioidessa missä tahansa liikkeessä ja jopa kadulla, jos ei kahden metrin turvaväliä pystytä pitämään. Itse hommasin hiljattain maskin junamatkoja varten, mutta muuten koitan välttää sen käyttöä viimeiseen asti. Pysyttelen mieluummin kokonaan poissa ruuhkista ja liikkeistä, sillä maskin pitäminen on tosi ahdistavaa enkä kaipaa myöskään sakkoja. Viikkokausia olen jo istunut kotona karanteenissa, joten olen myös terve kuin pukki. Muutenkin koronatartuntoja on täällä meidän alueellamme enää kourallinen.
Espanjan koronakevät jää historiaan
Espanjan koronakevät on pian mennyttä aikaa, sillä parin viikon päästä suuntaan Suomeen. Alkuperäinen lentoni peruttiin jo ajat sitten ja selvittelin aikani vaihtoehtoja matkustaa Suomeen autolla Euroopan läpi, mutta moni kyyti lähti liian aikaisin tai oli liian epävarma, joten päädyin nyt ostamaan pomppulennon Amsterdamin kautta Helsinkiin. Saa nähdä, toteutuuko se. Hollannissa pitäisi viettää yksi yö lentojen välissä. Tavarani laitan tulemaan Suomeen rahdilla. Tulevaisuus on kysymysmerkki ihan kaiken suhteen, joten taas on edessä hyppyjä tuntemattomaan. Olen kuitenkin valmis uusiin haasteisiin ja katsomaan, millaisille aalloille elämä johdattaa.
~Sonja
Kyllä oli taas tosi hyvä juttu ja myös syvällinen! Hyvä uutinen on myös se, että yrität tulla Suomeen… T. Eila
Oho, tämä olikin yllättävää. Espanjassa siis edelleen näyttää olevan paljon tiukemmat rajoitukset kuin Suomessa? Silti maa on kertonut avaavansa kesällä rajat turisteille? Mahtaako aikomuksena olla purkaa muutkin rajoitukset siihen mennessä?
Nuo Espanjan rajoitukset ovat kyllä aikamoisen epäreiluja, tai hölmöjä jopa, sillä tosiaan johdonmukaisuutta niissä ei kauheasti ole. Et ole ainoa, joka niitä on parjannut, heh. 🙂 Vaikka Espanjaa rakastankin ja siitä on tullut minulle toinen kotimaa jo suorastaan, niin tällä hetkellä koronan keskellä on onni olla Suomessa. Siltikin palaan toki Espanjaan heti, kun mahdollista. 🙂 Onneksi teillä on noin hyvä asunto terasseineen, se on varmasti ollut pelastus ulkoilun kaipuussa! Pieniasuntoiset kaverini Valenciassa ovat lähinnä roikkuneet ranskalaisilta parvekkeiltaan lockdownin aikaan.. 😉 Kiva kirjoitus ja toivottavasti rajoitusten purku sujuu hyvin!
En voi kuin ihailla Sonja sun positiivista tapaa suhtautua asiaan kuin asiaan. Jopa viikkojen eristyksessä olosta pystyt löytämään jotain hyvääkin ja jopa kaivamaan esiin ihan uusia puolia. Tuosta asenteesta olisi mulla paljon oppimista. Tuli seurattua niin läheltä tuota Espanjan tilannetta ja ajattelin aina, että oisinkohan selväpäisenä kestänyt tuon ”vankeuden”. Mielenkiintoisia noi uudet rajoitukset. Kaljalle voi mennä, muttei lenkille 🙂 Tätä logiikkaa on kyllä aika vaikea ymmärtää. Ihanaa kesää sinulle!
Olin itse helpottunut, että niin paljon kuin haluaisinkin olla Espanjassa, on Suomessa koronakärsimys ollut kevyempi kokemus. Varsinkin kun Espanjassa meillä oli suhteellisen pieni kerrostalokoti ilman terasseja tai takapihoja… Kääk.
Jälkikäteen on mielenkiintoista arvioida toimenpiteiden tehoa ja tarkkuutta…
Aikamoinen kevät ollut meillä kaikilla. Olen somessa seurannut teidän hyvää meininkiä ja miettinyt, että olette onnekkaita, kun teillä on ollut se iso parveke, että pääsee viettämään ulkona (edes tuolla tasolla) aikaa. Tsemppiä Suomeen paluuseen, toivottavasti matka sujuu mutkattomasti..
Kas, lukaisin tässä muutaman päivän sisällä koko blogisi läpi 🙂 Ihan mieletöntä löytää blogi, jonka haluaa ahmia kerralla kokonaan. Itselläni loppui juuri työsuhde täällä Helsingissä jokin aika sitten, ja on ollut tässä ylimääräistä aikaa – mietteissä & haaveissa myös taas muutto ulkomaille ja uusi alku näin keski-iässä…..ja lukiessani blogiasi sain hurjasti inspiraatiota ja rohkeutta ottaa tilaisuudesta vaarin, jos se tässä lähitulevaisuudessa minulle vain suodaan.
Tulen ehdottomasti jatkossakin lukemaan blogiasi….erityisesti haluan kiittää sinua siitä, että olet rehellisesti oma itsesi, ja avoimesti kirjoittelet myös vaikeista hetkistä. Blogisi tuo valtavasti iloa varmasti tosi monelle ihmiselle, joten toivottavasti jaksat kirjoitella! Ihanaa kesän jatkoa sinulle <3
P.S. Oooh, tuonne Kambodian joogaretriitille kyllä lähden vielä joskus!
Haikeana luin tekstiäsi ja katsoin kuvia tutuista paikoista. Meilläkin oli vielä helmikuussa suunnitelmat lähteä ajamaan sinne, mutta 8.3. päätimme, että emme lähde ja seuraavalla viikolla näimme uutisista, miten Espanjan tartuntamäärät moninkertaistuivat ja yhteiskuntaa suljettiin. Tältä keväältä nuo Torremolinosin rannat, Cabopinon lankkupolut ja Benahavisin luontokohteet siis jäivät, puhumattakaan ihanista poluista Mijasin rinteillä tai Malagan vuorilla. Ehdottomasti vielä joskus. Tuo sisimpään katsominen on tosi haaste. Arkipäivän realismiin on päivittäin pakko sopeutua, mutta oma sisin on paljon monimutkaisempi ja päivä kerrallaan -ajattelu ei siinä onnistu. Hienoa, että olet löytänyt positiivisia puolia elämään. Hyvää jatkoa sinulle!