Kaasuautoilu Suomesta Espanjaan sai hyvän ja onnistuneen startin, kun jo ensimmäisenä päivänä pääsimme Latviaan ilman suurempia ongelmia. Latvian pääkaupungista Riiasta oli mukava aamulla herätä ja lähteä tutustumaan tunnelmalliseen kaupunkiin. Päivi jäi hotellille tekemään töitä, ja minä lähdin tutustumaan yksin vanhaankaupunkiin. Oli mukava ottaa hieman omaa aikaa ja haahuilla keskustan hiljaisilla kujilla ilman tarkempaa päämäärää, ennen kuin suuntasimme taas tien päälle. Riika on hieno kaupunki, jossa on paljon tutustumisen arvoisia kohteita. Jugend-arkkitehtuuria ja uniikkeja kortteleita Riika on mielestäni tunnelmallinen ja tutustumisen arvoinen kaupunki, jossa voisi viettää useitakin päiviä. Olen käynyt siellä kerran aiemminkin, mutta siitä on jo yli 15 vuotta aikaa. …
Kategoria: Seikkailut
Kaasuautolla Suomesta Espanjaan, osa 1: Helsinki – Viro – Latvia
Kun viihdetaiteilija, näyttelijä ja laulaja Päivi Mäkinen etsi keväällä kaveria, joka lähtisi mukaan roadtripille kaasuautolla Suomesta Espanjaan, innostuin heti. Toki pakka oli silloin sen verran sekaisin, etten tiennyt, olenko edes palaamassa enää Espanjaan. Haaveilin Lappiin muutosta ja roudasin kaikki kamani Espanjasta Suomeen, jossa nyt vähintään kesä oli tarkoitus viettää. Euroopan läpi ajaminen oli kuitenkin käynyt jo mielessä monta kertaa ja kesällä päätös oli tehtävä, lähdenkö Päivin kyytiin. Päätin, että lähden mukaan kaveriksi ja tuumin sitten Espanjassa, jäänkö sinne vai en. Elokuun loppupuolella seikkailu kaasuautolla läpi Euroopan sai alkaa. Mielenkiintoinen ajoreitti Espanjaan Alkuperäinen idea oli ajella legendaarista Via Balticaa pitkin Baltian …
Benahavis ja sudenkorentojen luontopolku – ensimmäinen luontoretki lockdownin jälkeen
Benahavis on ainoa luontokohde, jossa olen käynyt yli kymmeneen viikkoon. Pitkän lockdownin ja ulkonaliikkumiskiellon jälkeen oli aivan uskomatonta nauttia luonnossa liikkumisesta sekä luonnon kauniista väreistä, tuoksuista ja maisemista. Kävimme tutkailemassa Sendero de las Libelulas del Guadalminan luontopolun yhdessä ystävieni Mian ja luontoretkiä järjestävän Mind Trailin Mikon kanssa. Sudenkorentojen luontopolku kulkee ensin Guadalmina-joen viertä pitkin, nousee sitten hieman ylöspäin tarjoten hienoja näköaloja ja kiertää lopuksi padotun tekojärven. Reitti on vain muutaman kilometrin mittainen, mutta tarjoaa kauniita näkymiä ja luontoelämyksiä. Ensimmäinen luontoretki lockdownin jälkeen Espanjan lockdown on ollut ankara liikunnan suhteen, sillä seitsemän viikkoa meni sisätiloissa ilman, että pääsi edes ulos lenkille. …
Joogaretriitti Kambodzassa ylitti kaikki odotukset
Joogaretriitti Kambodzassa ei kuulunut matkasuunnitelmaani, mutta siitä tuli lopulta matkani kohokohta. Ei minulla ollut kunnon matkasuunnitelmaa kuin ensimmäisille päiville, kunnes intuitioni ohjasi minua etsimään retriittikohdetta. Olin Phu Quocin saarella Vietnamissa, kun löysin netistä Kambodzan rannikolla viidakon keskellä sijaitsevan retriittikohteen. Paikka vaikutti tunnelmalliselta. Lisäksi se oli saanut ihmisiltä valtavaa ylistystä netin arvosteluissa. Vagabond Temple vaikutti rakkaudelliselta yhteisöltä, jossa tapahtuu ihmeitä ja valtavaa sisäistä kasvua. Jooga, meditaatio, terveellinen kasvisruoka ja mielenkiintoinen ohjelma vetivät puoleensa. Rakkaudellinen ja kannustava yhteisö Vagabond Temple oli taianomainen paikka, joka ylitti kaikki odotukseni. Parasta oli rakkaudellinen ja kannustava yhteisö, jossa sai olla oma itsensä virheineen ja puutteineen. Yhteisössä …
One Bangkok Hostel – edullinen ja sydämellinen hostelli Bangkokissa
Kaakkois-Aasian reissullani en ehtinyt viettää Bangkokissa kuin pari yötä, mutta valitsin itselleni juuri oikean majapaikan. Bookingia selatessani laitoin hakukriteereiksi majapaikan saamat arviopisteet ja aloin selata erilaisia vaihtoehtoja. Lähes täyden kympin arvostelun saanut One Bangkok Hostel tuntui kutsuvan minua, vaikka siitä ei ollutkaan paljon kuvia ladattuna palveluun. Kuuntelin intuitiotani, varasin sieltä kahden yön majoituksen ja maksoin sen etukäteen. Minulla oli hyvä fiilis paikasta, vaikka en tiennyt siitä enkä koko kaupungista juuri mitään. Paikan sijainti oli saanut täydet kymmenen pistettä. Hostelli sijaitsi keskeisellä paikalla lähellä nähtävyyksiä. One Bangkok Hostel osoittautui hyväksi valinnaksi, sillä se oli edullinen, kodikas ja tunnelmallinen hostelli Bangkokin sydämessä. …
Saltillon vaellus Andalusiassa kulkee jylhän rotkon reunalla ja vie vesiputouksille
Sendero el Saltillo Espanjan Andalusiassa on kaunis ja monivivahteinen vaelluspolku, joka lähtee noin 600 metrin korkeudessa sijaitsevasta Canillas de Aceitunon valkoisesta kylästä ylös vuorenrinteeseen. Reittiä ei turhaan kutsuta Axarquian pieneksi Caminito del Reyksi, sillä osittain jylhän rotkon reunalla kulkeva vaelluspolku muistuttaa paljon Kuninkaan polkua. Se on kuitenkin paljon tuntemattomampi. Saltillon vaelluspolulle päästäkseen täytyy ensin ajaa hieman Vélez-Málagasta pohjoiseen ja saada auto parkkiin pieneen Canillas de Aceitunon kylään, jossa parkkipaikat ovat tiukassa. Vaellusreitin alku on vaikea löytää, sillä ensin täytyy kulkea ylös portaita ja puikkelehtia siksakkia kylän kapeita katuja. Pienessä kylässä on omaleimainen tunnelma, jota luovat muun muassa mauriajan rakennukset ja …
Raiskausyritys Panaman viidakossa Solarten saarella säikäytti, mutta ei jättänyt traumoja
Raiskausyritys Panaman viidakossa viime keväänä on ollut yksi pelottavimpia kokemuksiani yksin matkaillessani. Olen kertonut kokemuksestani blogini sosiaalisen median kanavissa, mutta blogin puolella en ole vielä ehtinyt aihetta avata. Ajattelin tehdä sen nyt, sillä vaikeistakin aiheista on hyvä puhua. Vaikka kirjoitan mielelläni positiivisista asioista ja matkailun ihanuudesta, välillä reissuilla sattuu myös ikäviä asioita. Raiskausyritys Solarten saarella Bocas del Torossa on yksi näistä ikävistä asioista. Kun se tapahtui, tuntui kuin olisin keskellä painajaismaista elokuvaa. Silti kaikki oli niin todellista. Jaan nyt kokemani ja toivon, että kertomuksesta on jollekin apua. Haikeutta ja ahdistusta ilmassa Palataanpa ajassa huhtikuuhun 2019. Muutaman viikon Panaman ja Kolumbian …
Joogaretriitti Marbellassa vahvisti omaa elämänpolkua
Joogaretriitti Marbellassa viime viikonloppuna tuli itselleni juuri oikeaan kohtaan elämässä. Oikeastaan kyseessä ei ollut edes retriitti, mutta sitä se minulle käytännössä kuitenkin oli. Joogastudio Ananda Laie avasi nimittäin viime viikonloppuna ovensa Marbellassa nelipäiväisten avajaisten merkeissä. Teen itse rentouttavia hoitoja asiakkaille Ananda Laie Studio MindBodylla Fuengirolassa, joten osallistuin kolmena päivänä myös Marbellan joogastudion avajaisiin. Käytännössä joogasin ja meditoin intensiivisesti kolmena eri päivänä, tutustuin uusiin samanhenkisiin ihmisiin, söin terveellistä kasvisruokaa ja nautin upeista puitteista. Ensi vuoden puolella aion tehdä shiatsua, vyöhyketerapiaa ja muita hoitojani myös Marbellan joogastudiolla silloin tällöin sekä tietenkin joogata siellä. Ananda Laien Marbellan joogastudio puitteineen on aivan ihana energioiltaan. …
Välimeren risteily yllätti positiivisesti
Välimeren risteily ja tutustuminen Italian ihmeisiin lokakuun lopulla oli itselleni ensimmäinen kunnon risteilykokemus. Olen kauan sitten ollut jollain Tukholman risteilyllä, mutta muuten merimatkani ovat olleet purjehdusta tai matkustamista laivalla paikasta A paikkaan B. Minulla oli risteilyistä sellainen mielikuva, että siellä on lähinnä vanhoja ihmisiä eikä seikkailua ole juuri luvassa. Osittain mielikuva pitikin paikkansa, mutta totesin, että seikkailua taitaa olla luvassa ihan missä tahansa, minne jalallani astun. Ainakin hulvattoman hauska reissu minulla oli. Instagram-tilini kohokohdista voit käydä kurkkaamassa osan stooreistani, joita tein risteilyltä reaaliajassa. Luulen tietäväni, mutta tiedänkin luulevani Välimeren risteilyni lähtee Málagan satamasta kohti Sardiniaa. Ensimmäiset pari päivää kuluvat merellä. …
Ratsastus merenrannalla on villiä vapautta
Ratsastus merenrannalla on yksi elämän upeimmista asioista. Unelmoin siitä jo lapsena. Monta kertaa olen tämän unelman jo toteuttanut eri maailmankolkissa, mutta aina se on yhtä taivaallista. Viimeksi pääsin ratsastamaan merenrannalla aivan nykyisen kotini lähistöllä. Talli on alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä asunnoltani. Espanjan Torremolinos on siis nykyinen sijaintini. Harva pysyy enää perässä, missä päin maailmaa milloinkin menen. Täällä olisi nyt tarkoitus asustella ainakin jonkin aikaa, samassa kodissa kuin keväällä. Vapautta ja vauhdin hurmaa Lähdemme ratsastamaan Playamarin lähistöltä ja jatkamme matkaa merenrantaa pitkin Málagan Guadalmariin. Olen ryhmän ainoa suomalainen. Joukossa on tanskalaisia, espanjalaisia ja sveitsiläisiä. Suurin osa ryhmästä on ensimmäistä kertaa …